Täällä varmasti kannustetaan kaikkia raittiuteen ja raittiuden aloittamiseen. Tiedän miten kipeää on lukea eroamisesta, erottamisesta sekä avioliiton loppumisesta. Siihen emme kannusta, mutta niitä tapahtuu omista syistä joita täällä myös kerrotaan.

Ystäväiseni, saatat tuntea epäonnistuneesi, olet pitkällä matkalla alkoholismiin. Aloita uusi matka, katkaise entinen huono elämä ja aloita uusi matka raittiina elämälle joka ei epäonnistu.

Apua löytyy niille joilla on särkynyt sydän, pelastus löytyy joilla on murtunut mieli. Tähän pitää uskoa, että löytyy parempi huominen!

Olemme ohittaneet Joulun ja joulun jälkeistä aikaa. On Joulun aikana tapahtunut paljon alkoholistin tekemänä vahinkoa ja tuskaa läheisille ”omille rakkaille”. Joulun aikana annettiin poliisilta ja viranomaisilta raportteja valtavista häiriöistä alkoholistien ”juoppojen” tekemänä. On käsittämätöntä kuinka alkoholisti voi suustaan päästää ”minä rakastan teitä”. Mitä rakkautta on alkoholistilla, vain itsekkyyttä ”rakkautta pulloon”.

Kuten itse tein vuosia Juoppona aviomiehenä ja lasten Isänä, tiedän mitä alkoholisti ajattelee ja toimii. Olemme ”samankaltaisia” kaikki alkoholistit niin Suomessa kuin missä maassa vain maailmassa. Emme ole yksin sairastuneet ja tunne helvetillistä poltetta ja ahdistusta sekä henkisiä tuskia. Koemme omantunnon ahdistusta sillä tiedämme kuinka paljon teemme muille ”pahanoloa”.

On aika hieman kertoa omaa selviytymistä, mistä olen avun saanut. Raitistuminen ei ollut helppoa, tunsin useita vuosia suurta ahdistusta henkistä kipua. Johtui osaltaan suurista menetyksistä suurimpia oli oman perheen menettäminen. Olin myös tehnyt huonoja tekoja moraalittomia ja aineellisia aiheuttaen sivullisille valtavaa tuskaa ja häpeää.

Minun raittiuden alku oli vaikeaa, retkahtelin usein ja aloitin uudelleen juomisen vaikka olin lopettanut juomiseni ja päättänyt raitistua. Tietenkään niiden tapahtuessa tulee häpeä jota koin kun epäonnistuin, minun olisi heti pystyttävä lopettamaan syyllisyyden tunteen lisäävä ajatteleminen retkahtamisen johdosta, sillä tämä edes auttaa kärsimystäni ja lisää ahdistusta.

Asiat eivät ole niin huonosti, etteikö niitä vielä huonommaksi juomalla saa. Minun oli kasattava vähäiset voimani joita sillä hetkellä oli. Tekemilläni asioiden määrällä pelkästään ei ole merkitystä elämässäni, vaan niiden laadulla.

Myös minulla raittiuteni alullepanemisen voimana ja innoittavana lähteenä oli ”pelko”, pelko menettää perheeni. Siis näin myöhemmin ajateltuna ei mikään paras mahdollinen ”syy” alkaa raittius. Ymmärrän ettei minulla ole muita syitä kuin oman itseni vuoksi, minun elämäni. Aloitin liian myöhään raittiuden eteen tapahtuvan työn. Minun olisi pitänyt paljon, paljon aikaisemmin niin tehdä. Olimme ajautuneet niin syvälle alkoholismin kurjuuteen koko sakki, että tekojeni seurauksena avioliittomme päättyi. Muistan vuosikymmenien jälkeen, kuinka katsoin ikkunasta muuttokuormaa joka lähti pihasta vieden rakkaimpani lopullisesti kauas pois. Itkin illalla vuolaasti, itkin vuolaasti useita vuosia itseni uneen.

Tiesin AA-ohjelmasta, koska Isäni oli tämän tuonut meidän pikku paikkakunnalle. Minä vuosikymmeniä tämän jälkeen menin sinne ja huomasin kuinka paljon oli tuttuja. Siis oli helppoa käydä, myös jatkossa. En kuitenkaan onnistunut vaan aloin juomaan usein ja taas aloin raittiuden AA:ssa. Kävin katkoilla muutaman kerran, aloin uskovaiseksi saavuttaakseni raittiuden.

Epäonnistuin kaikissa tekemisissäni kunnes myönsin olevani alkoholisti, sain sisälleni ensi heräämisen hengenelämän alueella. Tämä on tärkeä askel raittiuden tiellä. Se on sanoakseni ensi askel, lahja ensi heräämiselle. Ja saadakseni lisää näitä hengenelämän lahjoja on minun kyettävä jatkamaan raittiuttani. Minun on pystyttävä luopumaan entisestä elämästäni, elämäni joka ei onnistunut, siihen uuteen elämään jolla on mahdollisuus onnistua missä olosuhteissa tahansa.

On tuttua kuinka alkoholistilta (juovalta) puuttuu selkeä ja johdonmukainen ajattelukyky. Siksi myös on mahdotonta odottaa alkoholistin omakohtaista näkemystä alkoholisoituneesta persoonastaan. Siinä kärsisi samalla oma imagokin (rehti, hyvä puoliso), ehkä sitä ei olisi muutenkaan myöntäessään avun tarpeen. Siksi lähimmäisen tarjoama tuki alkoholistille on tärkeää pyrittäessä selvittämään hoidon tai avun mahdollisuus.

Ystäväiseni HAE APUA! kokeile AA:ta tai muita avunlähteitä.