Rauhallista ja kärsivällistä itsensä etsimistä?

Päivitä sivu, saat artikkelit vaihtumaan! 

  

Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä.

Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä yhden vuoden aikana.

Liikenneturva haluaisi, että alkolukko säädettäisiin pakolliseksi seuraamukseksi törkeään rattijuopumukseen ja rattijuopumuksen uusimiseen syyllistyneelle kuljettajalle.

Lisäksi alkolukko säädetäisiin kuljettajille pakolliseksi julkisissa kuljetustilauksissa sekä ammattimaisessa henkilöliikenteessä.

– Tutkimusten mukaan noin puolella ensikertalaisista rattijuopoista kiinnijääminen jää myös viimeiseksi. Iso osa kuitenkin uusii rattijuopumuksen, kertoo Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.

Rattijuopumuksen uusimiselle on nähtävissä selviä ennusmerkkejä. Liikenneturvan tutkimusten mukaan törkeään rattijuopumukseen syyllistyminen on selkeä uusimisen riskitekijä.

Se lisää uusimisen riskiä 2,5-kertaisesti alempiin promillemäärin verrattuna. Ensikertalaisista noin joka kymmenes puhaltaa yli törkeän 1,2 promillen rajan.

Palaa lukusali Muualla maailmassa

Lukusali (alkoholismi)

Lukusali artikkeleita tutustu...

Default Image

Avun tarjoaminen, vastaanottaminen

Alkoholistin hoitoon hakeminen Alkoholistin itsensä oma-aloitteinen hoitoon tai ylipäätään avun hakeutumiseen on erittäin epätodennäköistä missään olosuhteissa. Siihen on tultava sivullisilta oma näkemys hoidon tarpeesta. On tuttua kuinka alkoholistilta (juovalta) puuttuu selkeä ja johdonmukainen ajattelukyky. Siksi…

Vihan ja raivon käyttäytymiset

Tuon kaikkein raskaimman asian esille mitä alkoholisti kantaa tämä on vihan tunteet ja toisten (lähimmäisten) alistaminen omaan tahtoon. Minulla ja muilla juovilla kavereillani oli…

"Korkein voimani" tapahtukoon tahtosi

 Useasti sairaudessani luulin olevani kovinkin nöyrä, vaikken sitä todellisuudessa ollutkaan. Katsoinkin uskontoon suhtautumiseni olleen hyvin vakavaa, vaikka myöhemmin ymmärsin…

"Vannoin" taas kerran lopettaa juomisen

 Vannoin usein lopettavani juomisen, aloin kuitenkin yhä uudestaan vajoten syvempään ahdinkoon. Minun oli alettava ymmärtämään oman avun tarpeen, että selviytyisin. Myös olisi…

Ripittäytyminen, oma avautuminen

 Minua vaivasi erittäin pitkään sanomattomuus, en kertonut todellisia tuntojani, en ollut kylliksi nöyrä, pelottomuudesta ja rehellisyydestä puhumatta. Jos olin sairaala hoidossa…

Tuuliajolla

 Koskaan ei alkoholistille painoteta liikaa asioiden hoitamisen tärkeyttä. Olen joskus asettanut näitä tärkeysjärjestykseen, siten kuinka on vähemmän tärkeitä ja enemmän tärkeitä.…

Raittiuden mielekkyys

 Turhautumisen myötä omaan raittiuden hoitamiseen saatan pettyä etenkin suuriin odotuksiin raittiuden mielekkyydestä ja ottaa ryypyn. Sillä kaltaisteni kavereiden seurassa toistuu…

Rattijuoppo mietittävää...

Lapinlahden kuolonkolarista epäilty myönsi teot

Viina surmaa teillä? Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä. Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä yhden vuoden aikana.…

Poliisin takaa-ajotilanteet

Viina surmaa teillä? Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä. Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä…

Kauppareissu päättyi tragediaan Inkoossa

Viina surmaa teillä? Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä. Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä…

Rattijuopot aiheuttivat vuosi (2017) 46 kuolonkolaria

Viina surmaa teillä? Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä. Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä…

Nuori mies kuoli törmäyksessä rattijuopon kanssa Vihdissä

Viina surmaa teillä? Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä. Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä…

Facebook julkaisuja

Default Image

Väärä ajattelutapa

Mielenharmaudessa vääränlaiset ajatukset kalvaa ihmisyyttä. Ellei pääse niistä eroon on (haettava apua), mikäli ei häiriintynyt ihminen saa apua seurauksia voi lukea lehtien pääotsikoista. Mielestäni edellinen julkaisu kaipaa… Lue lisää

Alkoholistin vala

"Alkoholistin vala" Alkoholisti vannoo (kuten minäkin tein) lopettavansa juomisen harva se päivä, aloittaen kuitenkin yhä uudestaan vajoten syvempään ahdinkoon. Alkoholisti voi auttaa itseään myöntämällä olevansa alkoholisti, nöyrtyä suuren tuskan… Lue lisää

Olemme kannustaaksemme ja tukeaksemme kaikkia

Olemme olemassa kannustaaksemme ja tukeaksemme kaikkia, jotka haluavat lopettaa juomisen, ja luodaksemme verkkoyhteisön jossa Anonyymi Alkoholisti voi olla yhteydessä toisiin ja lähettää viestiä toisilleen. Sinun on hyvä tietää, että AA on kestävä… Lue lisää

Apua ja taas apua

Avun merkitys: Myös näinä aikoina ja tulevaisuudessa tarvitsemme yhteiskunnan avunlähteitä sekä lähimmäistemme "hereillä oloa", vaikka kuinka kuulemme läheisemme vannovan "ei ole mitään, kaikki on hyvin", uskotko tähän? Olin riippuvainen Raittiuteni… Lue lisää

Viina ja pullo parhaat kaverit

Viina ja pullo olivat parhaat kaverit Jouluna, yritin esittää kuitenkin koheltamisen keskellä mukavaa ja nauttivan Joulun tunnelmasta. Hyvää Joulua kaikille, kiitos kun olette mukana.. Tiedän ihmisiä on paljon (erittäin paljon) jotka ei toivo Joulun… Lue lisää

Ajattelemisen aihetta ja kärsivällisyyttä

Kuuntele tarkaan omassa hiljaisuudessasi, löydätkö yhtäläisyyttä...Nämä äänitteet opettaa kärsivällisyyteen, koska ovat huomattavasti pidempiä ajallisesti.
Default Image

Ojenna auttava kätesi

Avun hakeminen ei ole helppoa masentuneelta alkoholistilta, myöskään alkoholisti ei voi täydellisesti ymmärtää omaa tilaansa, heikon henkisen sekä fyysisen tilansa takia. Siksi alkoholistin kieltäytyminen juomisen aiheuttamista vaikeuksista on… Lue lisää

Juhlien pilaaja

Pelkäsin myös, ettei alkoholi riitä olin missä vain. Join silloinkin, kun sitä ei olisi sopinut tehdä missään nimessä. Olin aina viimeisten juhlijoiden joukossa. Tapani oli aina keksiä syitä jatkaa juhlimista, sekä… Lue lisää