Rauhallista ja kärsivällistä itsensä etsimistä?

Päivitä sivu, saat artikkelit vaihtumaan! 

  

Mielenharmaudessa vääränlaiset ajatukset kalvaa ihmisyyttä. Ellei pääse niistä eroon on (haettava apua), mikäli ei häiriintynyt ihminen saa apua seurauksia voi lukea lehtien pääotsikoista.?
Mielestäni edellinen julkaisu kaipaa lisä selvitystä. On varmasti totta, kuinka vääristynyt ajattelu aiheuttaa itsemurhia, tappoja, pahoinpitelyjä, vihamielisyyttä (kohteita henkilöt, yhteiskunta).
Minullakin oli kaikkea mahdollisia vääristyneitä tapoja ajatella (omia näkemyksiä) myös toimin usein niiden perusteella.
Käsitin (onneksi) varhaisessa vaiheessa niiden kielteisen merkityksen tulevaan elämääni. Aloin etsimään totuutta, niin juuri totuutta. Totuuden kautta sain ajatuksiini oikean merkityksen ja suunnan asennoitua oikeammin kohtaamisiini tapahtumiin (asioihin).?
 
Omassa yksinäisyydessä pohtimalla, sekä miettimällä ajatuksissani omia vikoja myös kohtelua itseäni kohtaan. Kuitenkin näin ainaisesti yksin tehdessäni, saatan menettää oman objektiivisuuteni (totuuden tiedon) ja minulla jää ehkä huomaamatta myös monia pieniä vikoja kohdallani.
Omat vikani auttaa vääristyneeseen ajattelutapaan, etsin niitä mieluusti muualta (väärä ajattelutapani). Pyrkimykseni on kuitenkin saavuttaa "todellinen" nöyryys, siksi minun on etsittävä ja kohdattava aina ensin omat vikani.?
 
Ajatuksissani koin mielen harmautta omilla itsemurhan ajatteluilla. Itse kuvittelin tekeväni ystävälleni (puolisolleni) kiusaa ja harmia ajattelemallani itsemurhalla, näin sairaudessani tosiaankin kuvittelin. Minun itsemurha ajatuksissani oli kohdistettu johonkin toiseen henkilöön (vaimooni) vihamielisenä ilmauksena (tekona).
 
Keskustelin useiden kohtalotoverien kanssa itsemurhasta ajatuksena, kuinka ajatus tulee toistuvasti mieleen, useat kohtalotoverini tekivät lopullisen päätöksen niiden ajatusten seurauksena. Itse halusin eroon niistä ajatuksista. Luulotteluni, ettei minulla olisi ollut mitään paikkaa elämässä, oli suurta hulluutta.
 
Kuolema oli minulle pimeä toive, suuri myrskyisä haave lohdutukseen, mutta se olisi ollut kaiken loppu. Minut pelasti ajatusteni uudistaminen ja uudenlainen näkemys ”totuudesta” minun totuudestani.
Kuinka paljon ihmisiä autetaan mielenterveydellisellä työllä, kiitokset sitä työtä tekeville. Mutta työtä tehdään vähän ja sitä on liian vaikea saada. ?
 
 tutustu Facebook sivustoon

Lukusali (alkoholismi)

Lukusali artikkeleita tutustu...

MOD_RAXO_RAMP_NOIMAGE

"Vaihtaa" huonot teot ja aika

 Kun ajattelen omaa alkoholismiani, mikä tiettävästi on sairaus "tietysti on". Vaikka aikaisemmin olen katkerana sanonut olevani ylpeä ja kiitollinen tästä "taudista" saamieni arvojen rakentumisesta elämääni. Kuitenkin tarkemmin ajatellessani asiaa olisi aivan mieletöntä olla kiitollinen jostakin sairaudesta joka…

Eroon syttyminen

Joskus kauan sitten kumppanin kanssa iltaa yhdessä viettäessä, tästä illasta syntyi eron siemen. Jouduin tuska sisälläni seuraamaan toisen tekemisiä alkoholismi nimisen sairauden…

Oletko tyytymätön elämääsi

Monesti uhkailin tehdä itsemurhaa, kauan tämä onnistui, sain rakastamani puolison suunnattomaan hätään, epäilyttävän päämääräni saavuttaen. Vuosien päästä puolisoni asettui tyrannia…

Puolisoon suhtautuminen

 On yksinkertaisia sekä vähäpätöisiä suhtautumistapoja arkipäivän elämässä asioihin jotka luovat ristiriitoja puolisoiden välillä. Minun tulisi oppia rauhoittumaan, tämän avulla…

Raittius kuin itsestään

 Raittiuden alku vaiheessa tapahtuu tervehtyminen aivan kuin itsestään suurempaa tekemisen tarvetta tapahtumatta, ainoastaan käymällä avun antajalla olkoon mikä vain. Tätä jatkuu…

Viha lisää ahdistuksen tunnetta

Tunsin paljon juodessani vihan tunteita ja näiden seurauksena ajauduin kaikkeen huonoon jota kohdalleni sitten sattui. Mutta nyt raittiina ollessani nämä tunteet ovat sivuutettava ja…

Määrittelemätön, uusi voima

 Muistan kuinka usein tuskissani hain kaikenlaisen filosofian ympäriltä lohdutusta omiin tuskiini. Toivoin löytäväni koko sydämelläni näistä lukemistani tiedoista apua olemukseeni.…

Rattijuoppo mietittävää...

Kaveriporukan illanvietto

Viina surmaa teillä? Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä. Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä yhden vuoden aikana.…

Poliisin takaa-ajotilanteet

Viina surmaa teillä? Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä. Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä…

Nuori mies kuoli törmäyksessä rattijuopon kanssa Vihdissä

Viina surmaa teillä? Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä. Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä…

10-vuotias tyttö kuoli rattijuopon kyydissä Imatralla

Viina surmaa teillä? Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä. Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä…

Tila-auton kuljettaja oli humalassa

Viina surmaa teillä? Rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä. Tämä merkitsee toistakymmentä alkoholin aiheuttamaa kuolemaa ja miltei kahtasataa vammautumista tieliikenteessä…

Facebook julkaisuja

MOD_RAXO_RAMP_NOIMAGE

Elämän halu

Voidaanko puhua todella rakkaudesta juovan puolison käytöksen seurauksena. Elämä on mahdotonta alkoholistin kodissa, siellä on pahaa mieltä, ahdistusta, itsekunnioituksen puutetta ym. näitä tuntee muut perheenjäsenet toistuvasti… Lue lisää

Selvityä hämmästyttävää

Olen usein miettinyt, kuinka ihmiset ovat voineet selvitä niistä hirmuisista keskitysleirien kauhujen voimista, sekä niiden suunnattomista erilaisista koettelemuksista. En kuitenkaan halua ajatella verrannollisesti alkoholismiin näiden voimien… Lue lisää

Rutiini tapa tapahtuma

Tapa tapahtuma "rutiini" Minä elin hämärässä ja puutteellisessa todellisuudentajussa ymmärtämättä omaa tilaani. Elin päivästä toiseen päivittäisten rutiinien toistuvina tapahtumina. Alkoholia etsin tutuksi tulleista paikoista, milloin mistäkin… Lue lisää

Alkoholisti arvaamaton toimissaan

Alkoholisti (juoppo) on arvaamaton toimissaan! Alkoholismi on kuluttava ja paheneva "sairaus", sairaus kuluttaa elämän sisältämme ja alkaa vaikuttaa muihin läheisiin (perhe) samalla tavalla. Alkoholistin (juopon) oma elämän tapa saattaa johdattaa… Lue lisää

Alkoholistin kieltäytyminen

Kieltäminen on mielisairaudenasteista, alkoholisti voi kieltää tilansa aina kuolemaan asti! Alkoholismi, jota on esiintynyt jo vuosisatoja, on ollut vaikeasti määriteltävissä. Nauttiessaan alkoholipitoisia juomia alkoholiongelmainen osoittaa… Lue lisää

Ajattelemisen aihetta ja kärsivällisyyttä

Kuuntele tarkaan omassa hiljaisuudessasi, löydätkö yhtäläisyyttä...Nämä äänitteet opettaa kärsivällisyyteen, koska ovat huomattavasti pidempiä ajallisesti.
MOD_RAXO_RAMP_NOIMAGE

Ojenna auttava kätesi

Avun hakeminen ei ole helppoa masentuneelta alkoholistilta, myöskään alkoholisti ei voi täydellisesti ymmärtää omaa tilaansa, heikon henkisen sekä fyysisen tilansa takia. Siksi alkoholistin kieltäytyminen juomisen aiheuttamista vaikeuksista on… Lue lisää

Juhlien pilaaja

Pelkäsin myös, ettei alkoholi riitä olin missä vain. Join silloinkin, kun sitä ei olisi sopinut tehdä missään nimessä. Olin aina viimeisten juhlijoiden joukossa. Tapani oli aina keksiä syitä jatkaa juhlimista, sekä… Lue lisää