Raittiuteni alkuvaiheissa kaltaisteni seurassa käyntini oli hyvin aktiivista ja tarpeellista. Tähän pakottavaan käyntiin (odotin niitä) oli merkittäviä syitä: Olen alkoholistina tuntenut yksinäisyyden pelkoja erittäin voimakkaana ja ahdistavana tunteena. Mutta poistuessani asioimaan päivittäisiä tarpeita milloin minnekin, oli kuin yksinäisyyden pelon ahdistus seuraisi menen minne vain. Ehkä tämä yksinäisyyden pelko osaltaan aiheutti sisäiseen tunteeseen tuskastumista ja ahdistusta muualla asioidessani, pankeissa, kaupoissa, virastoissa ym. koin myös kummallista häpeän sekaista pelkoa. Varmasti osaltaan menneisyyden teot juoma-aikanani painoivat myös paljon ajatuksissani. Koin itseni hyvin ahdistuneeksi, eristäydyin mieluummin neljän seinän sisälle, saavuttaen yksinäisyyden pelon vaivat.
Eristäytyneenä tunsin kuitenkin pakottavaa tarvetta puhua jollekin, halusin tulla ymmärretyksi tässä ihmeellisessä sairaudessani. Ymmärsin kuitenkin etten laajasti ja innokkaasti tästä saattanut kertoa, sekä avautua sivullisille jotka eivät ymmärtäneet tätä ihmeellistä tautia joka aiheutti suunnatonta ahdistusta. Koska näkemykseni mukaan saattaisin näillä pakottavilla purkauksilla haavoittaa lisää itseäni, kertoessani ymmärtämättömälle henkilölle. Yllätys, yllätys tässä valistuksen aikakautena ollaan saavutettu melko pitkälle ulottuva tiedostamisen taso myöskin tämän taudin ympäriltä laajoissakin kansalaisryhmittymissä. Joten ei käsittääkseni sellainen pinnallinen avautuminen ole vaaraksi, sillä varmasti tässäkin kytee sitä ennakkoluuloisuutta, kohdistuen juuri näiden sivullisten ymmärrykseen asiastamme, sekä sairaudestamme.
On toki vaikea elää näiden kasaantuneiden ahdistus tunteiden vallassa. Haluan toki lievittää tunteitani ja mahdollisesti päästä kokonaan irti näistä myrskyisistä ahdistuksen otteista. Näistä otteista ei pääse irti, kuin avautumalla kokonaan ja ainoastaan siellä missä sinua varmasti ymmärretään eli kaltaiseni luona. Siksi tämä vaatii itseltäni mielettömän monia kertoja näiden ymmärtävien kaverien luona, jotta saavuttaisin tyyneyden ja rauhan sekä pääsisin näistä ahdistuksen omaisista otteista eroon sielussani. En todellakaan käy pelkästään alkoholiin johtavan himon hillitsemiseksi, vaikka elämäni on ollut riippuvainen alkoholista. Juoma-aikanani tarttuvien vajavaisuuksien korjaantumista pyrin näillä kaverien tapaamisilla myös poistamaan.
Ahdistusta lisäsi ajatuksissani kaiken menetetyn ajattelu, itkin itseni itsesäälissä uneen yhä uudelleen ja uudelleen vuosien vieriessä. Unohdin itseni ja elämäni tarkoituksen, tärkeintä ei ole kuinka paljon elämässäni on päiviä….. vaan kuinka paljon päivissäni on elämää!
Olin kauan, kauan sitten oman henkisen tilan luhistumisen seurauksena valtavan tuskan ahdistuksessa, suunnittelin lopullista ja ajattelin ainoaksi vaihtoehdoksi itsemurhaa. Olin fyysisesti väsyksissä nukkumiseni oli kokonaisen kuukauden aikana äärettömän minimaalista, siksi huuruisissa ajatuksissani suunnittelin ainoastaan hiukan nukkuvani, lepääväni kuolleena voimistuen uudelleen nousuun.
Sittemmin olen ajatellut sitä vääryyttä mitä olisin saattanut itsemurhassa itselleni, sekä elämälleni tehdä. Katsoinkin kuinka olisin tehnyt suuren varkauden ihmiselämälle, sille jolta olin elämän hengen lahjaksi saanut. Luulotteluni, ettei minulla olisi ollut mitään paikkaa elämässä, oli suurta hulluutta. Käsitin palvelevani itsestään elämää, kun olin olemassa. Minua hillitsi ajatuksissani hyvien tulevien töiden merkitystä elämääni, halusin löytää vielä kärsivän ja pyrkiä auttamaan häntä, näin saavutin ajatuksissani voiman elää.
Kuolema oli minulle pimeä toive, suuri myrskyisä haave lohdutukseen, mutta se olisi ollut kaiken loppu.
Siksi myös tämä mielen tunneherkkyys saattaa puheissa, sekä teoissa aiheuttaa kaduttavia tapahtumia. Minun on ymmärrettävä, että on ”vastenmielisiä” ja ”toimeen tultavia” ihmissuhteita, mutta molempien kanssa on tultava oikean asennoitumisen myötä toimeen. Sillä kyllä me kaikki tässä maailmassa mahdutaan elämään, tilaa on jokaiselle. Enhän toki asu tämän vastenmielisen ihmisen kanssa, kaiketi nyt hetken kestän. Ja yleensä ”vastenmielinen” tulee minun omasta päästä, kun oma elämän kumppanikin saattaa joskus olla näin. Kyllä minun omat teot ja sairaaloiset ajatukset, sekä ennakkoluulot luovat lujan perustan suhtautumiseeni toiseen ihmiseen.
Yleensä uskon sellaiseen sanaan ja asiaan tällä hetkellä, kuin rakkaus. Minulle se on pelkkä sana, kaiketi ymmärtämättömyyttäni, mielestäni se pitää sisällään lujaa kaveruus-suhdetta ja luottavaista ihmis-suhdetta antaen hänelle myös mahdollisuuden elää, sillä hänellä on myös oma elämä ja siihen sisältyvät tarpeet, minkä ainoastaan hän asettaa tärkeysjärjestykseen, mitä minun tulisi kunnioittaa sekä arvostaa.
Aina on ongelmia, ei sellaista ihmissuhdetta ole jossa tätä ei ilmenisi. Ja tämän tiedon pohjalta on turha haaveilla enkeleistä, sekä ihanne ihmisistä ne ovat ihmisten omien mielikuvien ja vaatimusten tuotetta. On lähdettävä korjaamaan omaa suhtautumista tähän toiseen ihmiseen, sillä vähänkin samanlaiset luonteet ja elämänkaari takaavat hyvän perustan lujalle ihmissuhteelle. Mutta siinä on tehtävä molempien työtä keskustelulla ja itsensä luovuttamista myös toiselle. Se on loppujen lopuksi helppoa, kun tekee asian itselleen selväksi.
Toisinaan tulee hetkiä milloin ajatus käy mielessä, yksin olisi parempi mutta kun olet yksin tulee varmasti ikävä toisen luo. Tällä ihmissuhde alueella on paljon työtä, olen ihminen myös minä. Minullakin kielteisyydestäni huolimatta ilmenee mustasukkaisuutta, vihaa, kateutta, kostonhalua ym. Kun hyväksyn nämä vajavaisuudet, niin pystyn elämään näiden kanssa ilman että ne kärjistetysti näkyisivät toimissani ja tuottaisivat tuskaa itselleni, sekä toisille. Elämä on itsessään suurenmoinen asia, olen iloinen että tänään saan olla osa tätä tapahtumaa.
Minä alkoholistina olen omien vaistojeni tukahduttaja, nämä ovat ”tapa tapahtumia” juomisen seuraamuksina, koska alkoholin vaikutuksen alaisena vähättelen omia vaistojani, enkä muutenkaan pystynyt elämään niiden viestien varoituksissa. Haluanhan olla ehdottomasti muita ylevämpi, sekä mahtavampi persoona. Esimerkiksi uimisesta johonkin kaukana olevaan pisteeseen, ilmoittaa vaistoni välittömästi, etten harjaantumattomana sinne voisi mitenkään uida. Mutta humalaisen huuruisissa ajatuksissa en voi olla toista huonompi, näin tietoisesti asetan itseni vaaraan lähtiessäni uimaan toivottomalle matkalle. Tiedämme kuinka paljon vuosittain tapahtuu tämän kaltaisia onnettomuuksia. Nyt raittiinakin ollessani saatan näille vaistoilleni antaa palttua.
Nämä vaistoni ovat olemassa, enkä niitä voi mitenkään järjellisesti kehittää, mutta tukahduttaa niitä voin omassa sairaudessani. Oikein ollessani uskomaton järjen valon himmeydessä, saatan käteni kuumalle levylle uskomatta todellisuuteen ja järjen tietouteen tämän seurauksesta, enkä myöskään usko oman vaistoni ilmoittamaan pelkoon kuumasta levystä. Nämä vaistonikin kiskovat minua jokaisena päivänä puoleen jos toiseen, mutta niiden kanssa minun on tultava sopusointuun elämässäni. Minun on tehtävä sisäinen rauha vaistojeni kanssa saavuttaakseni onnellisemman elämän.
Monien erilaisten asioiden epäonnistuttua vaivuin vääjäämättä itsesääliin. Itsesääli on vieroitettavien listalla numero yksi. Keskustellessani kaltaisteni kanssa, havaitsin kaikilla alkoholisteilla itsesäälin olevan tavanomaisen yhteneväisempi. Ehkäpä itsesääli on yhdistävä tekijä taudin lisäksi kaikille alkoholisteille. Sitä löytyy meistä jokaisesta hyvin samantapaisena. Ehkä kaikki muut persoonalliset vajavaisuudet, sekä yliherkkyydet ovat enemmän persoonallisempia, kuin itsesääli. Itsesäälillä on monta muotoa persoonasta riippuen. Alkoholisti kohtaa itsesäälin vaikutukset päivittäin useasti erilaisissa tilanteissa. Juuri tämä itsesääli aiheutti voimakkaita tunne-elämän ailahduksia, jotka taas pitivät kehoni epävarmassa ja vapisevassa otteessa.
Jos olin hautajaisissa (kaverini, tutun) sain parhaat itkut, kun kuvittelin hautajaisia omikseni ja kuinka muut olisivat kuvitelmissani surreet minua, tätä ajatusta lietsoessa saavutin krokotiilin kyyneleet. Kaikissa tilanteissa liitin itseni kohdakkain tapahtuvien asioiden sekamelskassa, yhdistin niihin itseni aina kiinteästi omissa kuvitelmissani. Oli kyseessä iloinen asia häät, veikkausvoitto, uusi auto, uusi koti, tai uusi vene kytkin niihin itseni jopa kateudella ja tämän myötä itsesäälin lonkerot ottivat minut valtaan.
Aloin näistä kavereitani ja ystäviäni kohdanneista hyvistä asioista luomaan itselleni itsesäälin taivasta, koska minulle mielestäni muiden syiden kuin omien seurauksena ei ole mahdollisuutta kohdata samaa onnen hetkeä. Itsesääliä lisää tietoisuus kaiken oman menettäminen (omaisuus, ihmissuhteet, kaikki mahdollinen), sekä toisten ihmisten suhtautuminen minuun. Saavutan taas krokotiilin kyyneleet ja kaverini tai läheiseni uskoo vilpittömästi minun iloitsevan hänen kohtaamaansa onnellista asiaa.
Itsesäälin seurauksena olen hyvä surija, sekä iloitsija.
Alkoholistina olen mieluiten (tietysti) nopeasti oppimisen tiellä, kuin sen todellisen ajattelevan (kärsivällisen) tien joka mielestäni on järisyttävän hidasta. Olen kärsimätön koska en ymmärrä omaa tuskaista ja ahdistavaa tilaani. Saattaahan olla, että olen juuri avannut sydämessäni portin nöyryydelle myöntämällä olevani alkoholisti. Siihen on ajanut asiat joita edelläkin mainittu todellinen pelko, tuska, sekä yleensä suuri ahdistuneisuus sisälläni.
Näin olen myös avannut portin täydelliselle muutokselle elämässäni jota minun ei tulisi pelätä. Ainoastaan minun tulisi erottaa kaksi tapahtumaa toisistaan, muutokset huonompaan ja muutokset parempaan.
Kun olen saavuttanut tietoisen halun muutokselle, en pysty olemaan paikoillani ja odottaa pelkästään muutoksen tapahtuvan, sillä uudenlaisen elämän liekki sytyttää itseni uudenlaiseen liikehdintään. Muistan: oman kasvuni oleellinen sisältö on muuttua parempaan, mutta siitä tulevaa vastuuta on myös minun oltava valmis kantamaan varauksetta.
Tunsin paljon juodessani vihan tunteita ja näiden seurauksena ajauduin kaikkeen huonoon jota kohdalleni sitten sattui. Mutta nyt raittiina ollessani nämä tunteet ovat sivuutettava ja aloitettava ensimmäiseksi työ niinen poistamiseksi. Minun on opeteltava asennoitumaan elämäni asioihin oikealla tavalla, etten tuntisi suuttumuksia ja vihan tuntemuksia.
Minulla ja muilla juovilla kavereillani oli tyypillistä juomisen jälkeisenä päivänä peitellä huonoja tapahtumia tutuksi tulleella lauseella, ”saatana tuli taas kännissä hölmöiltyä”. Pakenimme humalan taakse piiloon todellista minää, humala itsessään oli puolustus ja jopa hyväksyttävää meidän kulttuurissamme.Selvin päin oli osattava hillitä itseään, mutta jostain kumman syystä patoutumille (kaikki vihan ja kaunan tunteet) annettiin vallat humalassa purkautua vieläpä hillittömästi.
Usein haukuin ihmiset humalassa kun en muuten osannut selvin päin heitä moittia. Humalassa tunsin voivani näin oikeutetusti tehdä. Olemme lukeneet lehdissä perheen isien pahoinpitelyistä lapsiaan tai vaimojaan kohtaan. Lisäksi kaikki murhat ja tapot useimmiten on tehty silmittömän raivon vallassa. Vihassa piilee suunnaton vaara. Siksi minun on muistettava kuinka vihapäissä lausumani sanat ovat kauheita asioita ja vahingoittavat itseäni äärimmäisen kipeästi. Ihmissuhteeni kärsivät käyttäytymiseni seurauksena ja jatkuessaan ajaa minut suureen ja pimeään yksinäisyyteen.
Lisäksi ainainen vihan ja kaunan tunteminen aiheuttaa minulle syvää masennusta ja ahdistuneisuutta. Niistä oli päästävä eroon. Oli opeteltava vihan tunteen sivuuttaminen. Aina kun tunsin vihaa vähäisenkin verran, hoin itselleni etten voi tällaista tuntemusta jatkaa. Kitkin sitä toistuvasti ajattelemalla oikein ja analysoimalla vihan kohteeni tapauksen. Kaiken lisäksi muistutin itselleni kuinka vahingollista viha on minulle, vaikka vihani olisi oikeutettua. Asioiden huonon tilan takia saatan olla myös ärtynyt ja kohdistan tämän helposti kiukustumiseni seurauksena perheenjäseniin, tuttuihini tai jopa vieraisiin ihmisiin.
Mutta alkaessani hoitamaan huonossa tilassa olevia asioitani ja saavuttamalla onnistumisia, vaikka vain vähäisiäkin, alan saavuttamaan tyyneyttä. Puhdistaessani mieleni saavutan järkkymätöntä tasapainoa ja alan hallitsemaan kiukkuani, sekä suuttumustani. Minulla oli juomiseni seurauksena paljon asioita rempallaan, mitä milloinkin. Näiden huonossa tilassa olevien asioiden seuraamusten pelossa kasvatin omaa vihaani. Vihan tunteet leimahti pelon kasvaessa.
Kun aloin hoitamaan asioitani tarvitsi minun pelätä vähemmin seuraamuksia, alkoi vihan ja suuttumuksen tuntemuskin häviämään. Kun hoidan asiani parhaalla mahdollisella tavalla ja elän itselleni rehellisesti, ei ole pelättävää joka horjuttaisi tasapainoani.
On Jouluaatto ja kahden ihmisen päivä, joka tänään minulle ensimmäisen kerran selvisi, nimittäin Aatamin ja Eevan. Tässä yksin vain astelin kämpän lattialla edestakaisin voi sitä tuskan määrää, sekä voimattomuuden tunnetta omaan elämääni nähden, sitä ei voi sanoin kertoa. Minun on tähän johtuvaan tilanteeseen lähdettävä kauemmaksi ajassa ja tapahtumissa taaksepäin. Tämä kirjoittelukin on tuskien taival, sillä päässä pyörii ajatuksia ja ratkaisuja vilisemällä.
Soitin juuri ex-kaverilleni, kaipaan häntä nyt kovien tuskien ja ahdistusten keskellä. Hän kävi täällä toivottamassa minullekin hyvää Joulua, hänen säteilevä terveytensä antoi lohtua itselleni tuntien mielihyvää hänen saavutukselleen omassa tervehtymisessään (juomattomuus). Olen ajatellut olenko minä tässä maailmassa se ainoa, joka kaipaan sitä entistä liian kovasti, koska kuitenkin tykkäsin vaikka erottiin. En usko, että ex-kaverini tuntisi samoin, sillä uskon hänen pitävän omaa nykyistä elämää huomattavasti parempana ilman minua.
Minun on raotettava hiukan aiemmin tapahtuneita asioita, sillä jokin aika sitten retkahdin totaalisesti, olen vaipunut biologiselle tasolle. Juomisen seurauksena otin myös lopputilin ilman mitään irtisanomisaikaa, jonka oma-aloitteisesti pyysin (esitin sitä hyvää ja erikoista työntekijää), sainpahan jatkaa rauhassa juomistani. Kuitenkin aloin väsymään siihen huomattuani ajautuneeni todelliseen ahdinkoon niin aineellisesti, kuin henkisesti. Kovalla vauhdilla henkinen rappeutuminen saavutti otteensa vapisevasta kehostani. Läheiseni huomasivat rajun muutoksen tapahtuneen fyysisesti ja henkisesti tilassani.
Läheiseni hädän hetkellä osasin kuitenkin vetää oikeasta narusta, sillä annoin veljelleni kauhistuttavan käsityksen tilastani. Hän alkoi toimistani havaitsemaan itsemurhaan havittelevia oireita, näin minä halusinkin. Myös saavutettuani päämäärän hän omalla huolestuneisuudellaan vei minut lääkärin vastaanotolle, jossa hoidin roolini asianmukaisesti loppuun. Pääsin hoitoon, ehkä tämä lyhyeksi jäänyt tapahtuma osaltaan kuitenkin auttoi, sielläkin vedin rooleja. Tein itsestäni säälittävän ja hienon miehen kuvan (jos mies on tämän kaltaisessa hoitolaitoksella tekemässä itsestään fiksua kuvaa, on tämä totaalisen sairas, minä). Eikä hoito ollut minulle ansiokasta, koska en imenyt sitä itseeni. Rehellisyys puuttui itseäni ja hoitajia kohtaan.
En kylläkään ole juonut (olen kotona), mutta masennus on mitä kovin. Ollut jopa viikon, tunnen nyt todella sen viisauden "olla voimaton myös omaan elämääni nähden". Olen todella se pikkulapsi, joka on lähdössä maailmaan kotoaan Äidin turvasta. Sillä tunnen näin vastuu ja tekeminen oman elämänsä eteen on kovan työn, sekä tuskan takana. Jotain pientä yritystä tapahtuu, mutta vaivoin. Nytkin taistelen yksinolon karkuun menoa vastaan, etten soittaisi kotiini vanhemmilleni ja menisi sinne vaan olisin kotonani ja vastaisin omasta ”kurjasta elämästäni”. Se ottaa koville, mutta yritetään (muistutan koko ajan ”yritetään”). Olen sitä tehnyt jo pari tuntia kävellen edestakaisin. Tämäkin paska on näköjään koettava, että oma sairauteni alkoholiin nähden on niin ratkaiseva että myönnän olevani alkoholisti ja omin voimin en pysty siitä nousemaan.
Olen päättänyt lähteä alkoholiongelmasta taas apua hakemaan laitoksiin, karkuun yksinäisyyttä ja omaa vastuutani itsestäni ja rempallaan olevia asioita. Tosin myös raha asiat pakottaa näin tapahtuvan. Nyt on elettävä tätä päivää, joten ratkaisut tehdään siltä pohjalta. Soitin taas rauhattomuudessa ex-kälylleni etsiessäni ex-kaveriani. Siellä eräs nainen antoi lauseita joita en ollut aiemmin kuullutkaan pölkkypää ym. Toivotin kuitenkin hyviä Jouluja sydämestäni kaikille. Vastaukseksi sain samanlaisia Jouluterveisiä.
Rahaa on mennyt roppakaupalla, sillä alueella on paljon niin paljon tarkistamista. Olen tietysti kyvytön joka alueella. Miksi en olisi saanut jo riittämiin kokemuksia? Missä on silmäni ja korvani, kaikki aistit auki. Näiden kykyjen myötä tekoja. Soitan kotiini isälleni, kaipaan puhekumppania ja lähdenkin sinne siltä pohjalta. Viinaa ei tee mieli, jonka kait jo kerroinkin. Tätä ihmettelen onkohan alkoholistinen tunnetila niin sekaisin, vai onko fyysinen tarve pois ja henkinen puoli ei kaipaa lainkaan. Sekä pelko juomisen seurauksista pitää loitolla varmasti. Nytkin kaikki tulevaisuuden pelot pyörii päässäni, tuntuu ja varmasti on etten omista yhtään todellista ystävää. Ainoat toimivat siteet on kotiini. Olen kyvykäs menettämään ihmissuhteet. Toivon että isä jaksaisi jutella kanssani, sillä kaipaan puhekumppania. Taas otetaan reipasta kävelyä (pienessä huoneessa). Kävely ja mietiskely on tietenkin ex-kaverini ympärillä, joka tietenkin on lopetettava. Soitin isälleni ja menen sinne juttelemaan aidon rehellisesti.
Seuraava päivä: No niin uusi päivä on koittanut olokin on hiukan parempi. Kävin isäni luona juttelemassa, sekä nukuin myös yön siellä. Silti sitä ei nukkumiseksi voinut sanoa, sillä samanlaista valvomista se on myös omalla kämpällä sillä erolla vain, että siellä tunsi olonsa rauhalliseksi muiden ollessa ympärillä. Tulin tänne kämpälle (omalle) heti aamusta ja laitoin tulet uuniin saadakseni lämmintä vettä pystyäkseni tiskaamaan. Yritän pakonomaisesti lähteä pitämään paikat siistinä olenhan sen taidon saanut oppia kaverini kanssa eläessäni.
Oikein hirvittää ajatella mitä tuskissaan tekee. Kyseessä on eilinen ilta mitä tarkoitan. Ne puhelinsoitot ympäriinsä etsiessäni ex-kaveriani. Kun viimeksi puhuin näistä ystävistäni, niitä on tosiaan liian vähän tai ollenkaan hädän hetkellä. Minä lasken rohkeasti ex-kaverini kuitenkin menneestä huolimatta tukijakseni. Asioiden hyväksymiseen ja niiden totuudellinen tilanne on suuria tekemisiä tänä päivänä. Lähtökohdat eivät ole huonot, kun tarkastelee tapauksia. Mahdollisuudet mielestäni on mihin vain. Laskenkin tervehtymiseni etu sijalle ja katsotaan sen jälkeen muut. Raha-asioissa on niin monta mahdollisuutta, ettei niitä kannata suurentamalla miettiä. Huonoimmassakin tilanteessa pitäisi pärjätä.
Oman ajatusmaailman hallintaan olisi kiinnitettävä huomio, että se pysyisi järjellisissä sekä johdonmukaisissa suunnissa. Hyväksymiseni hitaaseen parantumiseen vuosien tekevällä työllä, on lähtökohta. Vaikkakin se on vaikea tosiasia hyväksyä, sekä niellä sillä olen ollut niitä nopean etenemisen miehiä. Nyt on lyötävä jarrut seisakin puolelle, ehkä mieluummin käsijarru päälle ja lähdettävä tosiaan hetki hetkeltä eteenpäin. Olen aina pyrkinyt olemaan muita fiksumpi kavereitteni seurassa, päätä pitempi muita oikea puhe pyrkyri josta on rehellisyys omaa itseään kohtaan jäänyt sivuseikaksi. Omien voimavarojen lukeminen liian korkealle, koskien avustavaa työtäni muita kohtaan. Olen tätäkin liiankin suurella ryminällä suorittanut, joka on vienyt voimani, sekä tietoisuuden omasta tilastani. Tästä näkökulmasta tulee esiin kyky hallita omaa ajatusmaailmaa. Ja siksi se onkin niitä ensimmäisiä asioita raittiuden tiellä.
Puheissani ja teoissani sen tuomarin roolin on loputtava. Tutkiessani omaa itseäni minkä tämän hetkisen tilani vuoksi pystyn, olenkin niin mahtavan määrän kieroutumia omistava ihminen, mutten sano olevani ainoa maailmassa. Ei luoda enää sitä sairasta marttyyriä itsestään mitä on tullut tehtyä, joka pohjautuu alemmuudentunteen liian voimakkaana ilmenemisenä sisälläni. Raha onkin tähän asti ollut tervehtymiseni tiellä se ensimmäinen asia, jota olen pyrkinyt tuomaan kovalla työllä esiin. Olen aiemmin painottanut tätä asiaa, eikä se mene hukkaan nytkään esille tuodessani. Sillä alkoholisti minän ensimmäinen asia muiden yli on, terveyteni kasvu etusijalle muiden sillä nämä muut tulee itsestään ja huomaamatta perässä. Eikä niihin tarvitse kiinnittää suurtakaan huomiota.
Kaikkien aistien, vaistojeni on pysyttävä vain tällä yhdellä alueella, kavereitteni seurassa saamallani tiedolla tervehdyttämiseni jatkuvuuteen. Olen sen monasti unohtanut, joten nyt kirjoittaessani parhaan kykyni mukaan näitä hetkiä ylös, olisi syytä lukea ja muistaa nämä tuskat, joita ei voi eikä pysty sanoiksi muuttamaan, myös jälkeenpäin jonain hyvänä päivänä ja tarkastella näitä. Tulihan tiskattua edes on sekin vähän, mutta eteenpäin menoa kuitenkin. Eipähän ole edessä huomenna, vaikka minunlaiselle miehelle siirto sinne olisikin käynyt vaivatta. Tällä hetkellä olen valinnut tien, joka on pikkupojasta mieheksi ja aikuiseksi. Se on tuskien tie, taival on vaikea, mutta ainoa oikea joka vie perille.
Jumalani löytäisinpä nyt sinut ota huostaasi tämä revitty omien käsien ja toimien myötä oleva pikkupoika (en pyydä, ja katson anovasti ylöspäin ensimmäistä kertaa). Auta kasvamaan ja hyväksymään kasvuympäristö, mikä milloinkin vallitsee. Toivon, että löydän sinut rakastavana, enkä tuomitsevana kohdalleni.
Ajattelutavan hallinnasta nyt ja tulevina aikoina, onkin kiinnitettävä huomio asioiden oikeaan katsantokantaan. Sillä olenhan sairauden voimakkaimmillaan sisälläni ollessa, valmis luomaan näistä niin pienistä, mutta silti luon niistä niin isoja asioita, ylitse pääsemättömiä. Lähtökohtana on pidettävä, tässä maailmassa minun asiani ovat todella niin pieniä vaikka mielessäni isoimmillaan, silti voitettavissa. Keinot on jo keksitty, kunhan käytän vain niitä. Jatketaan taas kun käyn Äidilläni syömässä, sillä hän soitti juuri pyytäen sinne. Se tuli sopivasti sillä alkoi yksinäisyyden verhoama rauhattomuus iskeä kyntensä sisälleni.
Käyty on ja palattukin tuskan kentälle (omaan asuntoon), minkä selvästi tuntee sisällä olevana rauhattomuutena. Yötkin kun menee valvoen ja horroksessa miettiessä. Kunpa muistaisin edessäpäin tämän päivän, jona ei tuskan määrää sisällä voi mitata. Voisinpa tämän olotilan sanoiksi pukea, tämä on erittäin järkyttävää (vapisen kaiken aikaa). Tämä tuska tuntuu aivan kuin olisin menettänyt jonkun ihmisen, totta helvetissä olenkin ”itseni” kaikki ihmisyys on rapissut.
Olen pelkoa ja ahdistusta täynnä oleva vapiseva ihmisraunio tuskan vaikutuksesta, vetäytyminen ihmisten keskuudesta tuntien valtavaa häpeää ja sitä pakonomaista pakoa piiloutua jonnekin. Olen menettänyt otteen itseeni en pysty hallitsemaan tunteitani, jotka eri tavoin joka hetki on sieppaamassa mukaansa. Kaipaan nytkin niitä, jotka olen menettänyt väärin eletyn elämän tapani myötä. On kuin tämä olisi viimeinen päivä tässä maailmassa, kaipuu on niin voimakas. Olenkohan ainoa, joka tuntee tätä kaipuuta (itse kuvittelen) tämän kaltaisen tuskan ripottelemien hetkien otteessa.
Tässä kävellessä ja laittaessa uunin lämpiämään, mietin menneitten aikojen tuskia samanlaisella hetkellä. Eivät ne olleet samanlaisia, vaikkakin aineellisesti olivat huonompia. Tuska ei ollut samanlaista nyt tunnen sen "oman voimattomuuteni elämääni nähden" hyvin voimakkaana pelonsekaisena tunteena tulevaisuudesta. Voimaa pieniin tekemisiin ei tahdo saada millään. Tahtoisin vain saada puhua jonkun kaltaiseni kanssa tämän masennuksen hetkellä, joka on lyönyt kyntensä vapisevaan ruumiiseeni. Kävelin ja konttasin lattialla jo tutuksi käynyttä reittiä, jossa niin monien tuskien taivalta muulloinkin eri tavalla mitattuna on askellettu.
Tämän hetken tuska on mittaamaton, mutta kaiketi arvokkain eteenpäin ajatellen. Koska tuska on kasvattava tekijä, tuntuu oikein vaikealta ajatella ja hyväksyä tämä tosiasia tämän hetkisen olotilan vallitessa. Tiedän ettei tänne (asunnolleni) ketään tule vaan minun olisi itse lähdettävä liikkeelle jonkun ystäväni luokse, mutta kun on joulu ei kehtaa silti tuska pakottaa näin ajattelemaan puhumisen puolesta. Nyt kun olen kämpällä ja yritän käydä nukkumaan tuskan hiukan helpottaessa (luulen tai toivon ehkä taas kerran). En voi kuin ajatella tämän yhden kuukauden tuskan määrää, joka on ollut valtava. On valtavan helpottava tunne, kun se riivinrauta sisälläni jo hiukan höllää.
Olen nöyrästi myöntänyt näinä aikoina melkein polvillani kontaten ymmärtäväni selvästi ensimmäisen tavoitteeni (myönsin voimattomuuteni alkoholiin nähden, enkä omin voimin kykene kurjuudestani nousemaan). Minun on hyväksyttävä se tosi asia elämäni jatkuessa. Minulla on vakava sairaus sisälläni, jonka kanssa olisi pyrittävä elämään sopusoinnussa niiden rajoittavien tekijöiden kanssakin, jotka voi hankaloittaa elämääni normaalissa ilmapiirissä. Tarkoitan lähinnä alkoholia, siellä missä sitä on minun elämäni on tuskaista. Pyrinkin hyvin kauas siitä aineesta. Se on hyvin hitaasti, mutta varmasti saattanut sairauden tilaan itseni. Mikä ei ole mikään helppo sairaus hyväksyä (alkoholismi). Se sairaus on loppuelämäni vaivaava minua, minusta onkin kiinni kuinka voimakkaana se myllertää sisässäni.
Kukaan ei voi ymmärtää iloa mikä sisälläni on, olen jo viisi minuuttia tuntenut hyvää oloa tämä on mahtava tunne (huom. vain viisi minuuttia) mitä on tapahtunut? Kunpa selviäisin aamuun asti täällä kotonani. Soitin isälleni iloissani tästä olotilastani. Tämän kaltaisten olotilojen eteen kannattaa taistella, on tosi makeita totta kai tuntuu kuukauden piinan jälkeen ”makeilta”. Nyt minulle on näytetty ”tuskan” tosi ”tuskan” avulla mihin elämässäni on pyrittävä ja mihin sitä ei missään nimessä saisi päästää. Yritän käydä nukkumaan olen valvonut hyvin, hyvin paljon. Jospa uni tulisi, rukoilen sitä. Olen liian usein itkenyt kun en ole saanut unta, nytkin kyyneleet valuu poskillani.
Myös minä kuuluin niihin alkoholisteihin jotka olivat "kokopäivän" juojia. Onneksi en kuitenkaan jaksanut tätä suorittaa vuosikymmeniä kuten monet kaltaiseni tekivät. Tämän ainaisen juomisen seurauksena vieraannuin normaali elämästä ja etenkin työn tekemisestä pelottavan syvälle. Olen alkoholistina laiskuuteen tukeutuva ja jopa hakeutuva ihminen, se on minulle jokapäiväistä nautin siitä, enkä luopuisi siitä mielelläni lainkaan. Kuitenkin ottaessani vastuun omasta elämästäni, tulee minulle työkin velvollisuudeksi.
Työn avulla parannan oman elämäni tasoa, tasoa jota mielelläni haaveilen omistavani. Olin juonut niin kauan, että ammattini oli mielestäni unohtunut, en myös uskonut niitä taitoja enää minulla olevan. Pelkäsin minulle tarjottavan työn osaamista, myös pelkäsin uudessa työssäni kuitenkin epäonnistuvani.
Ei ollut helppoa ymmärtää, etten pystyisi mitään oppimaan, ellen ole valmis epäonnistumaan alussa. Minun olisi vain rohkeasti kasattava itseni ja noustava uudelleen yrittämään epäonnistuttuani, minun ei tarvitsisi hävetä tai muuten kaihtaa omaa epäonnistumistani. Jos jatkan tätä epäonnistumisen pelossa elämistäni saavutan passiivisen elämän, enkä ikinä hakeutuisikaan työ elämään. Muistan kuinka vapisin ja hikoilin käsistäni ja kainaloistani ollessani työhaastattelussa. Haastattelu oli vielä kovempi painajainen kuin itse työ sitten oli. Työni opin erittäin lyhyessä ajassa, tulin tunti tunnilta työssäni varmemmaksi ja varmemmaksi.
Minä pyrin työssäni täydellisyyteen mutta uskon ettei sitä työnantajani kuitenkaan sataprosenttisesti edes odottanut. Hän hyväksyi minut mahdollisena vasta-alkajana. Jota itse pelkäsin turhaan. Tämä onkin suurempia pelkoja aikuisiän koulussa, joutua vasta-alkajaksi, minun alkoholistin perusylpeys ei tahdo tätä kestää. Siksi minun pitääkin kasvattaa itseäni kohtaamaan tuntematon uusi työ pelottomasti, tämä työ on tarkoitettu vain minua varten, sillä en anna niin paljon painoa menestymiselle, mitä yritänkään. Myös saatuani työtä auttaa se osaltaan syrjäyttämään epätyydyttävän elämäni.
Olen ollut niitä ihmisiä, joka olen sairaudessani etsinyt tietoisesti muista ihmisistä heidän omaavia vikoja, tietysti oman näkemykseni perusteella. Kun keskustelin jonkun ihmisen kanssa, ei mennyt aikaakaan, kun huomasin inhoavani tätä. Jostain käsittämättömästä syystä kärsivällisyyteni ja suvaitsevaisuuteni vain loppui, enkä sietänyt häntä, en pitänyt myös hänen käyttäytymisestään keskustelun aikana.
Aloin tarkkaavaiseksi hänen kohdallaan löytääkseni lisää vikoja hänestä. Tämän seurauksena aloin jopa tuntemaan vihan tunteita häntä kohtaan. Sain vaivoin karistettua nämä tuskaiset ajatukset ja tunteet, etenkin vihan tunteet. Halveksuntani lisääntyi häntä kohtaan käsittämättömästä syystä, syystä mitä en täysin ymmärrä vieläkään.
Ehkä tärkein syy on ollut omassa suvaitsevaisuudessani, sillä en ole koskaan voinut avautua ihmisille, jotka ovat olleet minua viisaampia ja lukeneempia, sekä omanneet suuremman tiedon pohjan. Lisäksi olin kateellinen heitä kohtaan mitä he sitten edustivat. Alkaessani lisäämään kärsivällisyyttä ja ymmärtämään erilaisuuden rikkauden aloin kohtaamaan näitä ihmisiä avoimemmin keskusteluissamme.
Minun on tärkeätä muistaa toisesta ihmisestä. Vaikka hän ei mielestäni tiedä paljoa en saa pilkata ja nauraa hänelle edes omissa ”likaisissa” ajatuksissa, sillä hän myös tietää asioita mistä minä en tiedä puolestani yhtään mitään.
Lue lisää ...
Miksi jatkuvasti join? Tämä on hyvä kysymys, siitä syystä, että omasta mielestäni olin aikaa päivää sitten ylittänyt juomiseni kynnyksen ainoastaan tuskan tukahduttamiseen. Haluan kutsua ainaisen juomahimoni muuttuneen tapa tapahtumaksi, toisin sanoen tämä kuului elämääni päivittäisenä tapahtumana selvemmin ja selvemmin. Se näkyi elämässäni ja arkirutiineissa kuin olisin käynyt työssä, kuten muut normaalit ihmiset tekivät. Näitä normaaleja toimintoja mitä ihmiselämässä päivittäin tapahtuu, voisi hyvinkin kutsua päivittäisiksi rutiineiksi.
Niin myös minun alituinen alkoholin päivittäisen tarpeen etsintä, sekä juominen oli osaltaan tätä kutsumaani rutiinia. Näin tämä tapahtuma oli minun elämääni silloin, minä join elääkseni! Mielestäni tämän tapa tapahtuman perusteella oma alkoholin käyttö ei jatkuessaan ollut tuskan, sekä pelkojen tukahduttamista. Alkoholi päivän annos löytyi juuri näistä rutiineista, juovat kaverit, silloin kuvittelin olevan ystäviäni, näitä halusin tavata. Halusin tavata jo siitä syystä, että olin yksin ja yksinäinen elämäni tunkiolla. Hain heistä turvaa ja lohdutusta, sairaalla tavalla. Myös usein alkoholi löytyi näistä samoista paikoista.
Tarkkaavaisesti muistellessa nämä rutiinitkin noudattivat lähes tarkkoja kellon aikoja. Oli sossun palkkapäivät, oli viinakaupan aukioloajat ym. Kuljeksin näitä tutuiksi tulleita samoja reittejä vuodesta toiseen. Eikö nämä minulle jättäisi automaatiota sisälleni, joka myös aamuisin herättyäni, vaistomaisesti laittaisi elimistöni tunnettuun liikehdintään? Siksi alkaessani raittiuden tien, minun on ehdottomasti päästävä näistä rutiineista eroon. Tietysti kulkuni ohjautuu raittiinakin helposti juuri sinne missä vuosia turhautuneena kuljeksin, mutta olen ainaisten ryyppykausien alkamissyitä tarkastellut ja yksi perustellusti pahimpia virheitä joita olen tehnyt, on ajautuminen tähän tapa tapahtumaan mitä juodessani tein. Raittiuteni edellytyksenä on mitä ilmeisimmin irrottautua näistä kohtaamisista vanhoihin rutiineihin kokonaan ja alettava etsimään uusia ja mielekkäitä raittiuttani vahvistavia liikkumisia. En koskaan olisi pystynyt lopettamaan juomistani ilman ulkopäin tullutta apua.
Olen elämässäni hukannut paljon kaikenlaista mukavaa, koska olen pelännyt tekeväni erehdyksiä. Hakeuduin mieluummin joukkueurheilun pariin pelätessäni erehdyksien kautta tulevia häviöitä yksilö lajissa. Alkoholistina arkuuteni epäonnistumisiin on lujana kosketuksena kaiken uuden yrittämisen tiellä. Epäonnistumisen pelossa en pysty kokeilemaan, sekä opettelemaan mitään uutta, vaikka olisin siitä kiinnostunutkin. Alkoholistina minun pitää raittiuteni alussa, miksei myös edetessä, pyrkiä etsimään kaikkea mielekästä tekemistä. Nämä uudet kokemukset rakentavat raittiuden mielekkyyttä.
Ehkäpä olen juonut niin kauan, että ammattini on unohtunut itseltäni tai taidot ovat muuten ruostuneet. Miksi minun olisi pelättävä uuden työn epäonnistumista jos tätä minulle tarjotaan. En pysty mitään oppimaan, ellen ole valmis epäonnistumaan alussa. Minun on vain rohkeasti kasattava itseni ja noustava uudelleen yrittämään epäonnistumisen jälkeen, minun ei tarvitse hävetä tai muuten kaihtaa omaa epäonnistumista. Jos jatkan tätä epäonnistumisen pelossa elämistä saavutan varmasti passiivisen elämän tavan. Saavutan epäonnistumisen pelosta, onnistumisen pelon, jollen etsi mitään uutta.
Raittiuttani tarpeeksi saatuani halusin ostaa tietokoneen, vaikka en ymmärtänyt siitä mitään. Mutta tarvitsin työni puolesta tätä tietokonetta, joten päätin hankia tämän siitä huolimatta. Menin liikkeeseen jossa laitteita myytiin, myyjä tiedusteli koneen ominaisuuksia joita tarvitsin työssäni. Minä kerroin, etten ymmärtänyt laitteesta yhtään mitään. Hänen katseensa kertoi minulle, kuinka olin tosi hölmö, hankkia kone vaikkei ymmärtänyt siitä mitään. Maksoihan hankkimani laitekin niin paljon, ettei sitä kenenkään pitäisi hankkia huvikseen. Mutta kone hankittiin ja monien tuskien, sekä epäonnistumisien kautta opin koneen täydellisen käytön. En saanut apua mistään opin tämän järkähtämättömän periksi antamattoman tahtoni kautta oppia jotakin uutta. Kun sitten vuosien päästä menin samaan liikkeeseen vaihtamaan konetta tehokkaampaan uuteen. Myyjä tuli ovelle vastaan tervehtien, sekä lausuen kuinka piti minua ensimmäistä konetta hankkiessani ajattelemattomana. Mutta jatkoi antavansa kunnioituksen oppimalleni asialle oman periksi antamattomuuteni vuoksi.
Minä en pelännyt silloinkaan olemista vasta-alkajana. Tämä onkin suurempia pelkoja aikuisiän koulussa, joutua vasta-alkajaksi, minun alkoholistin perusylpeys ei tahdo tätä kestää. Siksi minun pitääkin kasvattaa itseäni kohtaamaan tuntematon uusi asia pelottomasti, se on tarkoitettu vain minua varten, sillä en anna niin paljon painoa menestymiselle, mitä yritänkään.
Olen aikaisemmissa kirjoituksissa puhunut uskosta ym. hengellisyydestä en silti ole uskonnollinen eli uskovainen, uskon silti omaan korkeimpaan voimaan. Tarvitsen hengellistä tietoutta ja omaa uskoa johonkin selviytyäkseni elämästä, sekä saavuttaakseni terveyttä sielulleni. Tähän hengelliseen tapahtumaan asetan rukouksen merkityksen oleelliseksi, sillä ilman sitä olisin itsekin tuuliajolla elämässäni. Siis minun tulee ehdottomasti opetella rukoilemaan myös "oikein". "Oikein" on jokaisen ihmisen omassa tiedossa.
Lueskellessani lapsena oppimaani iltarukousta aikuiseen ikään asti (siis luen vieläkin) kehittyi tämä vain rutiiniksi tapa tapahtumaksi josta puuttui hengellisyyden ravitseva syvyys. Tarkoitan tällä sitä kuinka saatoin tämän iltarukouksen toimittaa omissa kiireissäni ilman enempiä ajattelematta, koska iltarukous oli muuttunut kohdallani jonkinlaiseksi velvollisuudeksi. Tietenkään näin tehdessäni en rukoillut laisinkaan. Mielestäni minun on sairaudestani huolimatta pystyttävä hiljentymään ja rauhoittamaan ajatukseni jotta pystyisin keskittymään omiin rukouksiini, sekä rukouksen sisältöön. Ilman yksinäisyyteen vetäytymistä en saavuta tarvitsemaani rauhaa toteuttaakseni oikean rukouksen.
Vaikka sairauteni voimasta koen ulkoisesti olevani yksinäinen, silti hengellisesti en sitä ole. Koska tämä hengellinen yksinäisyys vaatiikin todellista keskittymistä ja minäni hakemista, esimerkkinä jollaisia lapsena olimme ja miksi meidän nyt tulisi tulla. Tähän minulle vieraaseen rauhaan oppimalla edes vähän paneutumaan syvällisemmin alan saavuttamaan tarvitsemaani levollisuutta elämääni. On erittäin hyvä kun opettelen aika ajoin hakemaan itselleni hiljaisuutta ja opettelen keskittymään hiljaisuuden tuomaan yksinäisyyteen ja sitä kautta hengen rauhaan. Oppia rukoilemaan tämän yksinäisyyden syvimmän tason avulla, tehdä sitä aivan kuin keskustella jonkun kolmannen kanssa. Onhan tunnettua kuinka oman sisäisen roskakasan murheineen paljastamalla jollekin toiselle saavutan tyyneyden, siksi rukouksen merkitys omaan mietiskelyyn liitettynä on rauhan tyyssijan löytämistä. Löytäessäni pienenkin rauhan sairaaseen kehooni saavutan lähemmäksi todellisen uskoni parempaan huomiseen ja saaden voimaa kohdata tapahtumat oikein. Minun ongelmana elämässäni oli, etten ymmärtänyt saamieni asioiden merkitystä osuessaan kohdalleni, anoin toistuvasti enemmän kuin, että olisin pysähtynyt miettimään asioiden ja tapahtumien todellista luonnetta.
- Tavoittelin voimaa saavuttaakseni valtaa sekä menestystä. Tämän epäinhimillisen kilvoittelun seurauksena sairastuin heikkouteen että ymmärtäisin tottelemisen taidon.
- Anoin ikuista terveyttä että voisin urheilu-urallani saavuttaa merkittäviä tekoja. Sairastuttuani menetin urheilu-urani, kuitenkin sain lahjaksi armon jonka avulla voin tehdä parempia tekoja.
- Elin ainoastaan rikastuakseni päivä päivältä enemmän, saavuttaakseni sillä pyytämäni onnellisuuden. Sairauteni seurauksena köyhdyin, kuitenkin köyhänä sain lahjan oppia viisautta.
- Etsin valtaa saavuttaakseni kunniaa, löysin heikkoutta että tuntisin tarvitsevani uskoa elämään.
- Halusin kaikkea enemmän ja enemmän pystyäkseni nauttimaan elämästä, lopulta löysin elämän jotta pystyin nauttimaan kaikesta.
En koskaan saanut sitä mitä halusin, tämä oli minun pelastukseni.
Vaipua alas (pohjalle) voisi kutsua biologiselle tasolle:
Kaikki tiedämme kohtalon joka on läpikäytävä, kun emme hakeneet apua alkoholiongelmaan, mikä pahinta sitä myös minulle tarjottiin monesta suunnasta. Olin "hullu" sillä terveyteni henkisesti ja voimavarani olisivat olleet hyvät ottaessani hyvissä ajoin apua vastaan. Kuinka vaikeaa on aloittaa raittius kaiken menettäneenä syvän masennuksen tilassa. Siksi raittius pitää alkaa ennen kohtalokkaita tapahtumia juomisen seurauksina.
Kuinka paljon vähemmällä pääsee kun alkaa raittiuden aikaisessa vaiheessa, no ei sitä pysty vertamaan tai ajattelemaan ennen kuin on luhistunut pullon voimassa mielen harmauteen.
Olin vaipunut niin alas myös aineellisuudessa juomiseni seurauksena, että pystyin tuntemaan onnen täyttymystä saadessani kellon. Tämä on aina muistuttanut minua kuinka pienistä asioista elämäni koostuu ja kuinka niistä minun pitää olla onnellinen.
Olin menettänyt perheeni, omaisuuteni myös häämöttävän urheilu-urani, olin hyljeksitty ihminen. Minuakin taputeltiin selkään urheilumenestyksen takia. Kaikki oli lyhyt aikaista myös perheonni jota sain kokea.
Olin todella hyljeksitty, uskokaa tai älkää minulla oli paikkakunnan joka kahvilaan ja baariin "ikuinen porttikielto". Sain katsella kaukaa niitä tuttuja joiden kanssa vuosikausia vietimme yhteisiä hetkiä milloin mistäkin syystä.
Aloin kokemaan yksinäisyyttä jota aina pelkäsin, olin niin hyljetty että kävelin yöllä ulkona, rakastin kovia pakkasia. Muistan vieläkin kuinka hanki jalan alla natisi ja kitisi, olin yksin pimeässä yössä.
Minä aloin yksinäisyydessä kasvattamaan uskoa, uskoin kohdalleni osuvan jotain ”suurta”, kunhan jatkan sinnikkäästi oman itseni kasvattamista. Uskoin tähän ”suuren” osumiseen niin voimakkaasti, että on mahdotonta kertoa sen voimakkuutta.
Muiden on vaikea käsittää paremman huomisen toivoa, siksi ei ymmärrä, koska hänen ei ole ollut tarve laskeutua elämän alkukantaisille juurille sille biologiselle tasolle, jolle alkoholistina olen vajonnut niin henkisesti kuin aineellisestikin.
Vain menetettyään kaiken, voi tuntea tämän paremman ”huomisen uskon” voiman. Minun oli paremman huomisen toivon keskelläkin pidettävä itseni hyvin nöyränä, etten alkanut haaveilemaan liian suurista ja mahdottomista asioista. Nöyryyteni riitti hyväksymään kohdalleni pienen huoneen, jossa pystyin väsyneenä nukkumaan. Nöyryyteni lisäsi kiitollisuuttani pieniin onnistumisiin kohdallani. Nöyryys turvasi tulevaisuuden kohdalleni.
ALOITA YSTÄVÄISENI RAITTIUS! älä menetä kaikkea......
Tervetuloa seuraamme myös sosiaalisessa mediassa. Pyrimme tarjoamaan siellä erilaisia näkökulmia alkoholiongelmaan, alkoholismiin ja alkoholistin käyttäytymiseen. Tykkää meistä Facebookissa