Warning: Creating default object from empty value in /home/alkongel/public_html/components/com_k2/views/itemlist/view.html.php on line 743
Oikein tarkastellessani särkyneitä ihmissuhteita, vain kasvattaakseni itseäni uudeksi ja terveemmäksi tällä ihmissuhde alueella, enkä katuakseni, sekä pyöriskellen itsesäälissä. Tehdessäni estottomasti ja rehellisesti itsetutkiskelua, myöskään omia tekoja vähättelemättä, vain näin tehdessäni löydän uuden elämän tavan oppimiseen tarvittavia suuntaviittoja. Tällaisten tarkastelujen ollessa kyseessä, perustuukin sen täysipainoinen hyväksi käyttö jatkoa ajatellen, perusteelliseen sekä tinkimättömään rehellisyyteen. Tietenkin ollessa kahdesta ihmisestä kyse, sekä heidän välisestä suhteesta virheiden tekijän etsiminen ei ole yksiselitteinen asia. Varmasti molemmista löytyy sanomista suhteen rikkoutumiseen. Mutta omalta kohdaltani voin ainoastaan arvioida tekemäni virheet, jotka mielestäni olivat keskeisimmät suhteen rikkoutumiseen. Olinhan pelkästään juonut yli kohtuuden, sekä näiden seurauksena persoonani muuttuminen olikin suurelta osin merkittävä tekijä suhteemme katkeamiseen.
En osannut olla aviomies, niin rakkaudessa, kuin kodin hoidon puolella. Muistan muutamia harvoja kertoja ottaessani osaa näihin perusasioihin, viihdyin mieluummin muualla. Kärsin aina omasta syystäni luottamuksen pulaa. Eikä sitä korjata jatkuvien kännien seurauksena, erohan siitä yleensä seuraa. En ole kumppanille katkera, vaan ristin käteni kiitokseksi, että hänellä oli voimaa ja rohkeutta erota minusta. Säästyipä hän, sekä omat läheiseni lisääntyviltä juomisen aiheuttamilta tuskilta. Sillä myöhemmät tapahtumat elämässäni osoittivat, ettei muutosta olisi mahdollisesti ollut näkyvissä kohdaltani vuosiin. Erotessamme alkoi omat kuvitelmani saavuttaa joskus heidät takaisin, aivan kuin eromme olisi osa jotain palapeliä mihin minäkin kuuluisin myöhemmässä vaiheessa. Kuten seuraava lyhyt tarina asian kohdaltani selvästi kertoo.
Vaivuin autuaaseen pelastavaan uneen omien tuskaisten ajatusteni saattelemana, kyynelien valuessa poskilleni. Mietteeni siivittyi kauas taaksepäin elämässäni, sen mitä olin menettänyt, painoi suunnattomasti mieltäni. En pystynyt luopumaan ajatuksistani, kuinka joskus voisin saada kaiken menetetyn takaisin, kunhan saan asiani kuntoon. Mutta tämä olikin sairaudessani sitä suurta illuusiota, jota itsesäälissäni viljelin suunnattomasti. Vuodet vierivät näissä samoissa huuruisissa ajatuksissani, samoin itkin itseni raukeaan uneen yhä useammin. Kuvittelin aina rakastavani heitä, jotka olin menettänyt, todellisuudessa en ollut kasvanut, vaan päinvastoin olin ajautunut ajassani yhä syvemmälle kurjuuteen ja sielulliseen vajavuuteen, mitä rakkautta minulla olisi voinut olla.
Elin haavemaailmoissa kuten edellä kirjoittamani toteaa. Mutta joskus on hyväksi lähimmäisen viisaat sanat, kuten kerran istuessani tutuksi tulleessa kaljabaarissa. Saapui luokseni vanhempi sukulaismies, hänelle kerroin katkeruuteni kauan sitten rikkoutuneesta avioliitostamme. Myös typeryyttäni muistutin, ettei puolisolla ollut väliä vaan lapseni kun olin menettänyt. En kehdannut sanoa kaipaavani puolisoani, vaan käytin lastani tukipuuna tähän puolison kaipuuseen. Sitten ystäväni sanoi merkitykselliset sanat; älä luule, että maailmasta rakkaus on loppunut; ei lopu se vain muuttaa joskus kohdetta. Kaljahuurussa yritin sulatella lausetta. Mutta hän jatkoi, tämän lausui tuntemamme Ernest Hemingvei. Silloin vasta sytyin ja ymmärsin, olihan tämän oivalluksen kirjoittanut kunnioittamani kirjailija.
Tämä oli suuri alku unohtamisen armoitetulle tapahtumalle, koskien ylenpalttista kaipuutani menetettyihin rakkaimpiini. Aloin kasvattamaan oikeanlaista kohtaamista lapseeni, joka aikaa myöten kasvatti hedelmää suuren suruni tilalle.
Vääränlainen tehostettu kaipuu lietsoi itsesääliä voimakkaimmillaan siinä määrin, että oli suurimpia juottajia kohdallani.
Olen laiskuuden lumoissa tehnyt itselleni kysymyksiä miksi hakeudun kaltaisteni seuraan apua hakemaan raunioina olevaan elämääni. Laiskuuteni saattaisi olla este avun hakemiseen kuten niin usein on tapahtunut. Tähän omaan kysymykseen olen pyrkinyt vastaamaan erilaisilla omilla käsityksillä asiasta.
- Minä tiedostan selvästi oman juomiseni seuraamukset mihin tämä on johtanut. Siksi minulle alkoholistille raittius on ainoa mahdollinen tie elämään. Tämän raittiuden jatkuvuutta, sekä kehittymistä haen sieltä.
- Lisäksi lopetettuani juomisen alkoi pelot vaivaamaan, sekä valtavat henkiset tuska tilat.
- Yksi pelko, joka kohdallani vaivasi ylitse muiden oli yksinäisyyden pelko. Mutta astuessani kaltaisteni seuraan aloin tuntemaan kuuluvani jonnekin, minut hyväksyttiin juuri sellaisena kuin olin, enkä ollut tällöin yksin. Tämä oli ensimmäinen vahva osoitus kaltaisteni voimasta, sillä tämän pelon myöhäisemmät ilmenemiset ovat olleet varsin heikkoja.
- Jatkaakseni, tiedän elämäni olevan sisälläni ja löytääkseni tämän, minun on opittava tuntemaan itseäni, vaikka vain vähän. On todella suurta elämisen taitoa tuntea itseään. Minun on opittava sysäämään laiskuus syrjään, jotta pystyisin tekemään rakentavia asioita kohdallani. Elämä on tekemistä! Näihin ajatuksiini haen tukea kaltaisteni seurasta.
- Minun on opittava rakastamaan itseäni, että pystyisin myös muita ympärilläni rakastamaan. Minun on opittava tuntemaan itseni hyödyksi, jotta tuntisin eläväni. Minun on myös opittava tajuamaan, että olen tarpeellinen tämän maailman kokonaisuudessa, osana sitä. Myös näihin totuuksiin haen vahvistusta kaltaisteni seurasta.
Minulla kehittyi juodessani valtava määrä riippuvuussuhteita, mutta tänä päivänä yksi hyväksyttävä on kaltaisteni seura, tämä riippuvuus on ainoa pysyvä tie raittiuteen, sekä elämään.
Alkoholistina olen mieluiten (tietysti) nopeasti oppimisen tiellä, kuin sen todellisen ajattelevan (kärsivällisen) tien joka mielestäni on järisyttävän hidasta. Olen kärsimätön koska en ymmärrä omaa tuskaista ja ahdistavaa tilaani. Saattaahan olla, että olen juuri avannut sydämessäni portin nöyryydelle myöntämällä olevani alkoholisti. Siihen on ajanut asiat joita edelläkin mainittu todellinen pelko, tuska, sekä yleensä suuri ahdistuneisuus sisälläni.
Näin olen myös avannut portin täydelliselle muutokselle elämässäni jota minun ei tulisi pelätä. Ainoastaan minun tulisi erottaa kaksi tapahtumaa toisistaan, muutokset huonompaan ja muutokset parempaan.
Kun olen saavuttanut tietoisen halun muutokselle, en pysty olemaan paikoillani ja odottaa pelkästään muutoksen tapahtuvan, sillä uudenlaisen elämän liekki sytyttää itseni uudenlaiseen liikehdintään. Muistan: oman kasvuni oleellinen sisältö on muuttua parempaan, mutta siitä tulevaa vastuuta on myös minun oltava valmis kantamaan varauksetta.
Olen usein miettinyt, kuinka ihmiset ovat voineet selvitä niistä hirmuisista keskitysleirien kauhujen voimista, sekä niiden suunnattomista erilaisista koettelemuksista. En kuitenkaan halua ajatella verrannollisesti alkoholismiin näiden voimien samankaltaisuudesta. Mutta, on tutkittukin tätä ihmisten selviämisen voiman lähdettä niiden leirien vainoilta.
Nyt tulen siihen kohtaan jota voisi sovittaa alkoholismiinkin, sillä hän kesti, koska palauduttuaan perusteellisesti elämän biologiselle pohjalle hän havaitsi elämän hyväksi. Lisäksi heillä elämän jokainen hetki oli alkukantaista kamppailua, jolloin oli tartuttava vähäisimpiinkin käsillä oleviin pelastumisen mahdollisuuksiin: kupilliseen papusoppaa, auttavaan käteen vahingon sattuessa, tupakan tumppiin, vatsan toimimiseen, ylimääräiseen lepohetkeen tien sivussa. Näitä voisi kutsua valopisteiksi loputtomassa pimeydessä.
Tästä tiedosta on minulle alkoholistille todella arvokasta ajattelemisen aihetta, siis pystyessäni nauttimaan pienistäkin asioista kohdalleni osuessaan, enkä vaatimaan ainoastaan suurta nautintoa tuottavia tapahtumia. Alan saavuttamaan omia valopisteitä elämäni pimeyteen.
Joskus kauan sitten kumppanin kanssa iltaa yhdessä viettäessä, tästä illasta syntyi eron siemen. Jouduin tuska sisälläni seuraamaan toisen tekemisiä alkoholismi nimisen sairauden vaikutuksesta. Sillä myös minä vaikka olen itse alkoholisti, tosin jonkin aikaa ollut raittiina olen elänyt jonkinlaisen ympyrän omassa elintilassani, koska nyt omalle kohdalleni on kohtalo luonut samat puitteet kuin aiemmin joku muu on kokenut samat asiat minun aiheuttamanani. Sain tilaisuuden jos tulevaa kokemustani niinkin voisi edes leikillään kutsua, katsoa alkoholistin elämän peiliin toisen esittäessä itseäni elävässä muodossa.
Läksimme toiselle paikkakunnalle oikein tanssiravintolaan iltaa viettämään. En ymmärrä miksi siihen edes suostuin? Mielessäni ajattelin tähän suostuessani kokevani jotakin uutta kaveristani (olin utelias) toimiessaan näissä paikoissa. Sitä uutta sitten tulikin kroppakaupalla oikein mielipahojen kera. Muutaman viinalasin jälkeen kaverini alkoi näyttämään merkkejä kuinka hyvin omaksui tämän valheellisen elämänmuodon.
Hän alkoi suhtautumaan minuun välinpitämättömästi koska olin jonkinlainen este hänen viihtymiselleen täällä. Kiinnostuksensa minua kohtaan hälveni jokaisen rokin jälkeen tasaisesti. Hänen kiinnostuksensa muita miesasiakkaita kohtaan virkistyi sitä mukaan kun jokin vain ilmaisi hänelle miellyttäviä asioita. Näillä herroilla lieneekin ainoastaan kiinnostus sinne viihdyttämisen puolelle, mutta kaverini piti heitä kivoina muutaman lipevän lauseen jälkeen. Minusta alkoi tuntua, kuinka hän oli joillekin vieraille miehille jopa helppo nakki.
Olikin tuskallista seurata vierestä, mitä enemmän hän joi, viinaa litki jatkuvasti, sitä sairaammaksi teot tuli. Tyypillinen suhtautuminen häneltä viimeinkin tuli kun hän lausui kylmästi minulle, että saisin painua vaikka helvettiin sillä hän aikoo jäädä sinne. Tämä oli sitä mitä aikaisemmin sanoin, aloin olemaan este hänen vapaudelleen, joka kasvoi kasvamistaan juomien tyhjetessä. Huomasin pöydässä istuessamme kuinka hänen kauneutensa alkoi rupsahtamaan alkoholin määrän myötä. En voi sanoa hänen olleen kaunis näky missään muodossa. Kuitenkin hän käyttäytyi hyvin äänekkäästi, koska tyhmyyttään halusi kuitenkin esittää kapakan kauneinta ja fiksuinta naista. Tämä kokemus olikin jotakin käsittämättömän hirveää, aloin mietteissäni muistelemaan, kuinka itse olin samanlainen käytökseltäni ollut samanlaisissa tilanteissa ja paikoissa.
Viereisissä pöydissä muutkin jotka olivat hiukan maistaneita, silti kiinnitti epäterveeseen käyttäytymiseen huomion, joka tapahtui meidän pöydässä kaverini ollessa päätähti. Itselläni aika alkoi käydä jopa niin vaikeaksi, että kävi ryyppykin mielessäni mutta voitin ajatuksen helposti verratakseni tapahtumaa juuri sillä hetkellä siellä, sillä olisin varmasti samanlaisen sairaan paskan keskipisteessä ottaessani tämän ryypyn. Olisin pystynyt loppujen lopuksi jättämään hänet sinne kapakkaan, mutta odotin ystävyytemme tähden, en voinut jättää häntä helpoksi saaliiksi. Se kuinka pullon ote ja siihen liittyvä elämä on ottanut lujan otteen hänestä niin kuin minustakin joskus aikoinaan. Vaatiikin se romahdusta myös häneltä huomatakseen oman pienuutensa, sekä nähdäkseen kahlaavansa paskakasassa.
Kuinka usein itsekin krapulassa vannoin sen olleen viimeinen kerta ja kuinka usein aloin uudelleen. Yleensä alkoholisti tulee huomaamaan asiat kohdaltaan vasta sitten, kun ne todellisuudessa ovat jopa myöhäistä. Uskonkin tähän totuuteen nojautuen, kun olen pois hänen elämästään. Siihen havahduttuaan alkaa hänellä yrittämiskipinä löytymään oman etunsa vuoksi. Toivon sitä kaikkien vaikeuksienkin jälkeen sillä osaan ymmärtää häntä omien kohtaloideni kautta siksi vain ystävänä sallin hänelle paremman huomisen.
Olen joskus kirjoittanut valinnoista jotka edesauttaa omaa raittiuttani, myös niistä kipeistä valinnoista joita joutuu tekemään. Nytkin joudun ratkaisemaan edellä kertomani asian johdosta kohdallani olevan ihmissuhteen tärkeyden. Sillä itse katson olevan tärkeää oman raittiuteni jatkuvuudelle, että olisin erossa tästä suhteesta, sillä en varmasti kykene rakentamaan raitista elämääni näissä raskaissa yhteyksissä joita alkoholisti kaverini aiheuttaa.
Tiedän kuinka pitkä matka on raitistua ja kuinka vaikeaa se on. Koska kaverillani ei ole raittiuden kokemusta voisin kuvitella häneltä vievän vuosia kuntoutumiseen, kunhan ensin aloittaisi raittiuden eteen tekevän työn.
Siis on riski jäädä katsomaan hänen olematonta raitistumistaan, olisikin eri asia jos hän olisi ollut raittiina ja näin aloittanut tämän toipumisensa. Tämä valinta jonka nyt olen joutunut tekemään, on raskas koska kuitenkin itselläni on suhteessa osittain riippuvuus suhdekin, mutta näin tulee käymään, että tulen jättämään hänet oman terveyteni takia.
Myös aikoinani (kauan sitten) tässä kirjoittamani valinnan seurauksena läksin eri teille kaveristani ja varmasti olin päätynyt oikeaan ratkaisuun jonka myöhempi elämäni on osoittanut. Kuitenkaan tämänkaltaisten ratkaisujen teko alkoholistille ei ole helppoa koska yleisimmin tekee väärän valinnan, johtuen omista kuvitelmista kuinka muualla ja jopa toisen henkilön kanssa olisi helpompaa, sekä parempaa elämistä. Valinnoissa kuten elämässäkin on riskinsä on vain uskallettava ottaa askeleita näitä kohti, silti muistettava, kuinka tuuleen kylvämällä saan myrskyä niittää
Kokemukseni mukaan on vain hyväksi itsesäälin aiheuttamat "itkukohtaukset", sillä näiden seurauksena purkautuu sisällämme jotakin sellaista, että pystymme taas katsomaan asioita niiden oikeassa valossa. Kuinka usein olemme tunteneet loukatun ylpeytemme aiheuttamat itsesäälin purkaukset. Taikka vihan tunteen ylenpalttisen hekumoinnin aiheuttaman itsesäälin reaktion ja itkut siitä. Olen itsekin itkenyt itseni itsesäälin johdosta liian usein uneen. Jos en olisi koskaan purkautunut näiden itsesäälin aiheuttamien tuskaisten itkujen seurauksena, en varmasti eläisi tänä päivänä.
Sanotaan, että ulospäin vuotava haava on helpompi hoitaa (kun sen erottaa). Mutta sisäänpäin vuotavaa ei erota ja on vaikeampi hoitaa. Näin itkiessäni kyyneleeni vuotivat ulospäin ja myöskin tiesin syyn mistä vuotava haavani johtuu. Useimmiten pystyin hillitsemään itkuni tietoni seurauksena.
Itkut purkivat monet vihantunteet, jotka olisi purkaumattomina voineet johtaa ties mihinkä vahingontekoon tahansa.
Saammeko varmasti apua, apua on luvattu, hallituksen lupaukset on otettava vakavasti (koronavirustilanne) ei riitä, että poliisi koputtaa ovelle. Sekin on tarpeellista joissain tapauksissa, mutta onko apu lähellä, kun perhe ja juova puoliso tarvitsee apua. Mihin voin ottaa yhteyttä, saako ylipäätään apua, jota ongelmainen perhe tarvitsee. Meillä on varmasti aika jolloin poliisi on toistuvasti vieraamme ja ainut apu, tämä tarve lisääntyy ja tapahtumat pahenee ongelmaisessa kodissa, voisi tätä kotia kutsua ”kidutuskammioksi”.
Joskus kauan sitten nuorempana kävelin illalla kotiin töistä, vastaan asteli hento nainen. Kun kohtasimme näin, kuinka hänet oli hakattu todella pahasti. Otin hänet syliini, nainen nyyhkytti ja vapisi, kerroin että hänellä ei ole mitään hätää, olen kanssasi en mene minnekään. Kysyin tietenkin mitä sinulla on tapahtunut, nainen pyöritti päätä ja jatkoi nyyhkyttämistä. Jatkoin koska tiesin, että nyt todella apu on tarpeen, kysyin soitanko poliisin ja ambulanssin? Yllättäen loukkaantunut nainen sanoi, ei tämä ole sitä miltä näyttää, hän sanoi, putosin portaat. Sanoin vihaisena, putosit vaikka ”lentokoneesta” soitan sinulle avun, olen turvanasi, kunnes apu saapuu. Loukkaantunut nainen otti minusta kiinni ja painoi itsensä rintaani vasten, tuli siinä kyynel myös minulle tunsin suurta surua.
En koskaan tavannut tätä henkilöä, mutta annoin hetken hänelle turvaa, jota hän kaipasi. Kun poliisit tulivat ja ambulanssi, ei loukkaantunut nainen halunnut irrottaa otetta minusta. Hän oli löytänyt turvan eikä halunnut menettää sitä. Nytkin muistellessani hetkeä, hetkeä joka piirtyy muistissani tarkasti, tulee kyyneleet sitä ajatellessa.
Etsikää turvaa, turva varmasti löytyy yhdessä tai erikseen!
Paljon rakkautta koteihin, "anna rakkautta niin saat sitä myös itse". "rakasta itseäsi, että osaat rakastaa muita"!
Jos perheeni haluaa vapautta, on heidän ehdottomasti vastustettava tyrannia. Tämä vastustaminen seuraa ennemmin tai myöhemmin. Viimeistään silloin kun lapset ovat kasvaneet isoimmiksi ja vahvemmiksi.
Elin lapsuudessa Isäni terrorin alla. Isäni alisti perhettämme kavalasti ja raukkamaisesti, Isäni ei ollut minulle eikä muille perheenjäsenille ”turva”, hän ei pystynyt antamaan minkäänlaista turvallisuuden tunneta, päinvastoin loi pelon ilmapiiriä alistamisen kavalilla keinoilla.
Minun elämä perustui (myös perheeni muiden kohtalo) kaiken kokevana pelkona, pelko on elämässäni suurin syy heikkoon kasvamiseen ”henkisesti” koulunkäynti oli rasittavaa pelkojen ahdistamana.
Isä alisti Äitiäni julmalla tavalla, antoi ymmärtää piilottelemalla tyynynsä alle isoja veitsiä sekä lihanuijia, että seuraukset olisivat pahoja, ellei ole nätisti ja myötäelä alkoholistin tahdon mukaisesti.
Äitini pelkäsi Isääni ja piilotteli aina kun Isä oli humalassa, komero oli Äidin piilopaikka, oli talven kylmät tai kesän kuumat ajat.
Sain minäkin osani jo nuorena lapsena Isän minuun kohdistuvista alistamisista, juoksin karkuun ja piilouduin Äidin tavoin, luin koululäksyjä puuliiterissä oli talvi tai kesäaika.
Kasvaessani ja vahvistuessani urheilun harrastamisen myötä aloin suojelemaan Äitiäni, valvoin lähes kaiket yöt seuratessani Isäni tekemisiä, ettei pääse vahingoittamaan Äitiäni. Tätä jatkui vuosikausia voi vain kuvitella mitä tämän kaltaisesta elämästä seuraa.
Näiden tapahtumien seurauksena Isäni ”kylvi” ikävystymisen, ahdistuksen, masennuksen ja pahan olon siemenen kaikkiin perheenjäseniin.
Kaiken lisäksi aloin vihaamaan Isää sekä häpeämään, en lausunut sanaa ”Isä” pitkälle aikuisuuteen asti. Kasvoin vihaan ja katkeruuteen sekä suureen häpeään kaikki tämä johti huonoon itsetuntoon.
Kerroin Äidille ”jätä” Isä olen kanssasi muutetaan pois, puhuin itkukurkussa usein tästä Äidilleni. Äitini vastasi ”ei Isää voi jättää, Isä tappaa itsensä, yrittäkää lapset elää niin ettette lyö Isää koskaan”.
Sitten tuli ”pelätty” ja ”odotettu” päivä. Olin vahva nuorukainen ja tulin kotiin silloinkin harjoitussalilta, menin sisälle kuten muinakin päivinä. En nähnyt ketään sisälle astuessani oli hiljaista, astelin kohti omaa huonetta. Säikähdin suunnattomasti huomasin Isäni kuristavan kurkusta Äitiäni, Äidilläni ei ollut elonmerkkejä. Minun viha Isääni kohtaan, sekä halu suojella Äitiäni purkautui, löin Isää leukaan valtavalla voimalla, hän pyörtyi ja kaatui lattialle. Otin Äidin syliin kun hän alkoi virkoamaan tunsin helpottuneisuutta. Mutta mitä Äiti sanoi en ollut uskoa kuulevani Äidin sanomana, ”mitä Isälle sattui onko Isä vahingoittunut”? Huusin Äidille ”anna sen paskan olla, kuolkoot hyvä niin”.
Vapisin vihasta ja pelosta, pelosta mitä Isäni tekisi kun virkoaa.
Tuli seuraava aamu kun Isäni oli nukkunut humalansa ja minä olin lähdössä töihin kun huomasin Isäni istuvan sängyn reunalla ja hierovan leukaa. Isä kysyi mistä hänen leukansa on tullut erittäin kipeäksi? Vastasin että kaatuili humalassa monet kerrat, kaatumisista tullut.
Siitä ei koskaan enempää puhuttu, Isäni muuttui sinä päivänä Äitiäni kohtaan, alkoi kohtelemaan kunnioittavasti ja rakastavasti.
Isälleni suuri kunnioitus, hän ei jatkanut vihaa jotka on vienyt hautaan Isiä lapsia ja Äitejä vaan tyytyi kohtaloonsa järkevästi. Siitä päivästä juttelimme Isäni kanssa paljon kaikenlaisista asioista aloimme olemaan Isä ja poika, päivä oli ”huono” ja ”hyvä”.
Miksi jatkuvasti join? Tämä on hyvä kysymys, siitä syystä, että omasta mielestäni olin aikaa päivää sitten ylittänyt juomiseni kynnyksen ainoastaan tuskan tukahduttamiseen. Haluan kutsua ainaisen juomahimoni muuttuneen tapa tapahtumaksi, toisin sanoen tämä kuului elämääni päivittäisenä tapahtumana selvemmin ja selvemmin. Se näkyi elämässäni ja arkirutiineissa kuin olisin käynyt työssä, kuten muut normaalit ihmiset tekivät. Näitä normaaleja toimintoja mitä ihmiselämässä päivittäin tapahtuu, voisi hyvinkin kutsua päivittäisiksi rutiineiksi.
Niin myös minun alituinen alkoholin päivittäisen tarpeen etsintä, sekä juominen oli osaltaan tätä kutsumaani rutiinia. Näin tämä tapahtuma oli minun elämääni silloin, minä join elääkseni! Mielestäni tämän tapa tapahtuman perusteella oma alkoholin käyttö ei jatkuessaan ollut tuskan, sekä pelkojen tukahduttamista. Alkoholi päivän annos löytyi juuri näistä rutiineista, juovat kaverit, silloin kuvittelin olevan ystäviäni, näitä halusin tavata. Halusin tavata jo siitä syystä, että olin yksin ja yksinäinen elämäni tunkiolla. Hain heistä turvaa ja lohdutusta, sairaalla tavalla. Myös usein alkoholi löytyi näistä samoista paikoista.
Tarkkaavaisesti muistellessa nämä rutiinitkin noudattivat lähes tarkkoja kellon aikoja. Oli sossun palkkapäivät, oli viinakaupan aukioloajat ym. Kuljeksin näitä tutuiksi tulleita samoja reittejä vuodesta toiseen. Eikö nämä minulle jättäisi automaatiota sisälleni, joka myös aamuisin herättyäni, vaistomaisesti laittaisi elimistöni tunnettuun liikehdintään? Siksi alkaessani raittiuden tien, minun on ehdottomasti päästävä näistä rutiineista eroon. Tietysti kulkuni ohjautuu raittiinakin helposti juuri sinne missä vuosia turhautuneena kuljeksin, mutta olen ainaisten ryyppykausien alkamissyitä tarkastellut ja yksi perustellusti pahimpia virheitä joita olen tehnyt, on ajautuminen tähän tapa tapahtumaan mitä juodessani tein. Raittiuteni edellytyksenä on mitä ilmeisimmin irrottautua näistä kohtaamisista vanhoihin rutiineihin kokonaan ja alettava etsimään uusia ja mielekkäitä raittiuttani vahvistavia liikkumisia. En koskaan olisi pystynyt lopettamaan juomistani ilman ulkopäin tullutta apua.
Minun suuri halu ja usko omiin mahdollisuuksiini päästä alkoholin raastavasta otteesta, ei koskaan saisi loppua. Ei edes silloin, kun olen oman raittiuteni alkuvaiheessa retkahtanut ja alkanut uudelleen juomaan, vaikka olin jo lopettanut juomisen. Minun olisi heti pystyttävä lopettamaan syyllisyyden tunteen lisäävä ajatteleminen retkahtamisen johdosta sillä tämä edes auttaa kärsimystäni ja lisää ahdistusta.
Kohdallani retkahtaminen on vaikeamman tien kulkemista mutta tärkeämpää minulle kuitenkin on kova yrittäminen, sillä ei kukaan vaadi minua onnistumaan. Minun olisi saatava suuri häpeän tunne epäonnistuttuani tavoitteessani pois ahdistamasta itseäni. Etsittävä sitä rohkeutta itsestäni, että pystyisin palaamaan sinne avun antajien ja läheisteni seuraan nöyrällä asenteella uuteen alkuun.
Siis, en saisi kasata suurten menetyksieni taakkaa ajatuksissani, retkahtamisen johdosta. Olin raittiina ajan jona sain kokea paljon hyvää. Ei se mennyt hukkaan vaikka näin uskoinkin heti retkahtamisen jälkeen.
Asiat eivät ole niin huonosti ettei niitä vielä huonommaksi juomalla saa. Siksi tästä eteen päin niillä voimilla mitä minulla tässä hetkessä on. Tekemilläni asioiden määrällä pelkästään ei ole merkitystä elämässäni, vaan niiden laadulla.
Retkahtamiseni jälkeen on turha kasata vuoria tiellensä, eivät ne kuitenkaan niitä ole, vaikka kuinka sairaudessaan näitä harhakuvitelmia luokin.
Lue lisää ...
Muistan hyvin useiden raittiiden aikojen katkeamiset, vain salliessa itselleni muutaman ryypyn. Ajattelin, menköön tämä ilta mutta huomenna etsin töitä ja lopetan. Seuraavana päivänä, kun tuska ja ahdinko raastoi sisintäni asioiden ollessa huonosti, tosi huonosti tekemisieni seurauksena, vannoin ettei ikinä viinaa elämääni. Itkin, pidin käsiä ristissä hokien ei enää, ei enää. Unohdin tapahtuman muutaman päivän päästä, juomisen jatkuessa toistamiseen, seurauksien pahetessa kerta kerralta. Se, etteivät asiat ole niin huonosti, etteikö niitä vielä huonommaksi juomalla saa, on totta.
Yritinkin keinotekoisia asioita luoda helpottamaan raitistumistani, siihen kuului paikkakunnan vaihdot. Tosiasiassa muualle mennessäni pääsin karkuun velkojani, mutta henkiset tuskatilat seurasi itseäni, niitä pakoon en päässyt. Käsittääkseni kaikilla keinotekoisilla syillä ja liikehdinnällä pitkitin vain oman henkisen lopun, eli pohjan löytymistä. Alkaessani olemaan kypsä ja henkisesti väsynyt, siellä oman ”paskakasan” keskellä, alkoi halu muuttaa omaa itseäni eroon viinasta. Tosi on, meidän jokaisen on kuljettava oma suorempi tai kiharaisempi polku sinne ”paskakasan” päälle, mikä on vääjäämätön elämän jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin.
Voidaanko puhua todella rakkaudesta juovan puolison käytöksen seurauksena. Elämä on mahdotonta alkoholistin kodissa, siellä on pahaa mieltä, ahdistusta, itsekunnioituksen puutetta ym. näitä tuntee muut perheenjäsenet toistuvasti lähes päivittäin, alkoholistin perhe on murheen murtama. Alkoholistista muut perheenjäsenet kantavat huolta (alkoholistin tekemisistä) pelon sekaisin tuntein, vuodesta vuoteen.
Perheenjäsenet ovat alkoholistin seurassa kadottamassa tuntemukset rakkauden iloista tai katkerista suruista. Alkoholistin seurassa koetut ja jaetut tunteet eivät ole aitoja. Mitään aitoa kontaktia ei voi syntyä, koska aistit ovat tylsistyneet.
Alkoholistin elämän tapa on julmaa, alkoholisti keksii tekosyitä juomiselleen erilaisia verukkeita ja selityksiä, toistuvien selitysten seurauksena ne muuttuvat vähitellen puhtaiksi valheiksi. Kokemusten mukaan alkoholisti ei halua puhua viinasta, vaan välttää kaikin tavoin joutumista sellaisiin keskusteluihin.
Alkoholisti perheessä muuttaa muiden perheenjäsenten mielialaa, mielialamme huononee jatkuvasti ja koemme yhä vähemmän ja vähemmän tekemiämme toimintoja miellyttävinä.
Usein meillä alkoholisteilla tulee itsemurhan ajatuksia päästäksemme kaikenlaisista tuskista ja epäonnistumisista, alkoholisti ei mitenkään pysty ymmärtämään, että myös muu perheenjäsen saattaa ajatella samoin voimien ja elämän halun loputtua jotka alkoholistin elämän tapa on vienyt, karmivaa totuutta!
Alkoholisoitunutta omaistaan voi kaikesta huolimatta rakastaa, viha yleensä kohdistuu hänen tekojaan kohtaan. Päihteiden takana on kaikille perheenjäsenille tärkeä ja arvokas ihminen.
Mutta tosiasia on alkoholistin seurassa elämistä vuodesta vuoteen ei voi kokea mitään hyvää vaan kasvavaa epämieluista elämää. Kun haaveilet hyvästä elämästä ilman alkoholistia tai ilman alkoholia. Et jatkuvan alkoholistin elämän tavassa mukana olleena pysty haaveilemaan niin hyvästä elämästä, kuin se todellisuudessa on!
Kerron erittäin surullisen tarinan, tämä tarina on tosi. Toivottavasti auttaa alkoholistia ja läheisiä tekemään oikeita valintoja!
Tässä tarinassa kerrottu puoliso (nainen) ei koskaan käyttänyt alkoholia. Mutta toinen puoliso (mies) käytti koko elämänsä ajan juoden viikoittain enemmän tai vähemmän. Perheessä oli lapsia, kaikki kasvoivat alkoholistin piinassa ja sekasorrossa.
Perheen Äiti oli joutunut tarkkailuun sairaalaan, paljon aikaisemminkin tapahtuneiden oireiden takia. Pieni paikkakunta ei pystynyt tutkimaan tätä henkilöä vaan siirsi ison kaupungin tunnettuun erikoissairaalaan. Tutkimukset eivät olleet kiireellisiä, ainoastaan normaaleja tehtäviä, mitä aikaisemminkin oli potilaalle tehty, oireet olivat vanhan ihmisen kokemia ruuansulatushäiriöitä, jotka olivat aina silloin tällöin kivuliaita ja aiheutti avun hakemisen.
Sairaalassa ollessaan vanhus kantoi huolta ja pelkäsi pahinta alkoholisti puolisostaan, stressi oli vuosikymmenien aikana kasvanut vakavaksi, jopa aiheuttaen fyysisiä ongelmia (sairautta).
Minullekin tuli tieto, että voisin vanhusta käydä katsomassa. Kävinkin ja kaikki oli ihan kuten ennenkin ei mitään päälle näkyvää ainoastaan oli huolissaan puolisostaan, pärjääkö tämä kotona (pelkäsi juomista). Juttelimme kuten ennenkin keskustelussa vanhus kertoi, kuinka pääsee muutaman päivän päästä kotiin, kun ensin muutama koe otettu.
Sitten saimme ilmoituksen, että vanhuksen tilassa on tapahtunut jyrkkä terveydellinen muutos, kunto oli huonontunut. Menimme tiedon saatuamme häntä katsomaan ja todella muutos oli valtava, aloimme pelkäämään, ettei vanhus enää tervehdy ollenkaan.
Saimme tiedon vanhuksen pois nukkumisesta, viimeisen käynnin jälkeen vanhus nukkui pois. Olimme surussamme hämmästyneitä, kyselimme että mihin vanhus menehtyi? Mikä oli pois lähdön syy (kuoleminen), mitään sairautta meillä (perheeni) ei ollut tiedossa.
Pian saimme kutsun sairaalasta, jossa vanhus oli hoidettavana kokoukseen, kokouksen syyksi kerrottiin, että käsitellään kuoleman syytä ja vanhuksen elämää yleensä. Olimme ihmeissämme kutsusta?
Päädyimme tapaamiseen missä oli muutama lääkäri ja sairaanhoitaja, kokouksessa ei kerrottu mistään kuolemaan johtaneista terveydellisistä syistä. Sairaalassa oli 32 lääkäriä pitänyt palaveria näiden syiden löytymiseen, vaan eivät löytäneet yhteistä tekijää kuolemalle.
Tämän takia meidät oli kutsuttu olisiko meillä jokin arvio tähän vanhuksen terveyden luhistumiseen, kerroin kuinka olen varma, että vanhus ”heitti hanskat naulaan” ei halunnut elää pidempään. Kokouksen osanottajat eivät hämmästynyt, vaan kertoi että on alettu ymmärtämään tämän kaltaisten tapausten perusteella, kuinka tapahtuma on mahdollista, josta juuri kerroin heille.
Nyt kerron mitä alkoholisti voi saada toisen puolison tai läheisten elämän haluun. Sairasta vanhusta meni katsomaan juova puoliso, puoliso oli erittäin humalassa katsomaan mennessään. Voi vain kuvitella sairaan puolison ajatuksista mitä käynnistä seurasi.
Alkoholisti vei tältä sairaalta vanhukselta sillä hetkellä elämän halun, halun joka ei korjaantunut. Vanhus oli ruvennut itkemään juopon tullessa käynnille humalassa, oli sanonut ”nyt tämä riittää” ja oli erittäin vihainen. Sairas vanhus ei ollut koskaan ollut humalassa itse, eikä pahaa sanonut tai pahaa tehnyt muille.
Alkoholisti, juoppo aiheutti puolisonsa ennenaikaisen väsymisen elämään. Lapset oli usein sanonut eroa juoposta, olemme kanssasi sinulla ei ole mitään hätää olemme turvanasi. Kuitenkaan ei halunnut koska pelkäsi että juova puoliso tappaa itsensä erottuaan.
Voimme vain miettiä mitä sairas vanhus ajatteli menneestä, joka varmasti kävi hänen ajatuksissa olen myös varma, että katui mitä jäi tekemättä, oliko elämä elämisen arvoista juopon kanssa?
”Eroaminen on vaikeaa en siksi kerro, että kannustaisin ensimmäiseksi eroamaan, mutta vuodet vierivät juopon elämän tavan muutosta odottaen sitten huomaat, että on aivan sama miten elää, silloin olet menettänyt elämän kipinän, mitä odotettavaa elämältä enää onkaan.”
Ystäväiseni jos jaksoit lukea tämän ajatuksella, oletko vielä juova alkoholisti? hakeudu avun piiriin ja aloita raittius, joka tukee itse ”elämää”
Meitä ihmisiä on kovin erilaisia voimaamme alkoholiin nähden. Itse olen sairaan heikko, alkoholi on minua voimakkaampi. Siksi en myös kuvittele jonakin päivänä pystyväni kohtuulliseen alkoholin käyttöön. Minulla ei voi olla mitään varausta jos aion selvitä ongelmistani ja kyetä elämään alkoholismini kanssa. Luulottelu, että jonain päivänä alkoholi ei vaikuttaisi minuun turmiollisesti on kitkettävä mielestäni heti alkuun, sillä kerran alkoholisti on aina alkoholisti.
Olen kuullut ihmisen lujasta tahdosta olla juomatta, jonkun ulkoisen tärkeän asian takia. Voin vain kuvitella miten laadukasta raittiutta tämä pakosta raittiina olo on. Tätä pakkoraittiutta kuulemani ystävän kohdalla oli ollut kunnioittavat vuosikymmenet. Mutta saavuttaessaan päämäärän, jonka oli asettanut pakkojuomattomuudelle, siis asia jonka takia oli ollut juomatta, lakkasi olemasta. Hän antautui harhaluulon valtaan, että kykenisi hallitsemaan alkoholin pitkän raittiutensa jälkeen. Hän oli hetkessä samassa pisteessä, kuin vuosikymmenet taaksepäin alkaessaan silloin pakkoraittiuden.
Vaikka kuinka yritti kerätä voimavaransa lopettaakseen juomisen, ei onnistunut. Hänen kuvitelmansa pystyä juomaan muiden ihmisten tavoin pitkän itsekurin jälkeen petti pahoin. Hän kuoli hyvin pian kykenemättä alkamaan raittiutta uudestaan. Siis kerran alkoholisti, on aina alkoholisti.
Olen usein miettinyt omaa suhtautumista yhteiskuntaa kohtaan, silloin juodessani. Minä vihasin omassa katkeruudessa niitä yhteiskunnan järjestämiä palveluja sekä tukitoimia joista minulle ei ollut suoranaista hyötyä. Minä hyväksyin minkä vaan asian kunhan itse hyödyin siitä. Katkeruuteni pohjalla häilyi tietysti, etten saanut aina tahtoani näissä palveluja ylläpitävien toimipisteissä läpi. Minä tapani mukaan yritin kaikkialla alistaa muita tahtooni jos epäonnistuin siinä, suutuin sekä katkeroiduin. Aloin suorastaan tuntemaan vihaa näitä kohteita kohtaan.
Ihmettelin tätä ominaista suhtautumistapaa, joka koko ajan lisääntyi juodessani. Mutta tarkastelun kohteeksi onkin otettava olosuhteeni missä vietin aikaani. Sillä ollessani kroonisten valehtelijoiden tai huijarien seurassa vuosia, mihin kuuluu hoitolaitokset täysin omalla erikoisella tavallaan. Näiden kohtaamisten ja kosketusten jälkeen on vain odotettavissa persoonaani kehittyvän krooninen epäluottamus ihmiskuntaa vastaan, sekä itseäni kohtaan, jonka seurauksena myös masennun helposti. Käytöksessäni alkaa yhä enemmän esiintyä kiukkuisuutta, jonka seurauksena on huono kommunikointi kyky muita kohtaan. Siksi oman itseni terveyden kannalta olisikin päästävä tämänkaltaisesta pakkomielteestä eroon tai tuhoutuisin ilman muuta. Mielestäni kannattaisi alkaa etsimään totuutta.
Totuuden löytämiseen auttaa olemalla itselleen ja muille rehellinen. Ellen löydä totuutta kohdaltani saatan luhistua kaaokseen. Minulle riittää kun löydän oman totuuden asioista. Näin myös alan saavuttamaan oikean suhtautumisen yhteiskuntaa kohtaan, sekä etupäässä itseeni. Totuuden olemassa olo, sekä etsiminen on kulmakiviä elämässäni.
Tervetuloa seuraamme myös sosiaalisessa mediassa. Pyrimme tarjoamaan siellä erilaisia näkökulmia alkoholiongelmaan, alkoholismiin ja alkoholistin käyttäytymiseen. Tykkää meistä Facebookissa