Usein yksin ollessa tulee vääjäämättä ajatuksiin eläminen rakastamansa ihmisen kanssa. Mietteet kuitenkin ovat harhailevia haaveita joiden seurauksena saavutan rauhattomuuden tunteen sisälleni. Yleensä viikonlopun lähestyminen on omiaan saattamaan kehoni rauhattomuuden ja epävarmuuden tilaan.
Haluni normaaliin toimintaan ihmisten seurassa on houkuttelevaa, siksi mielessäni tyypillisesti kiinnostavat tanssireissut. Yksin minulla on suoranaisia vaikeuksia lähteä tämän kaltaisiin paikkoihin, tunnen suurta epävarmuutta sisälläni näissä paikoissa. Siksi olen riippuvainen toisesta henkilöstä (tukihenkilö, kaverini) jonka seurassa saan kaipaamaani tukea hakiessani muihin kanssaihmisiin kontakteja näissä tanssipaikoissa. Olen tämän tanssipaikan kaltaisissa paikoissa, (joissa niin usein olen väärää elämäntapaani yllä pitänyt juovana alkoholistina), erittäin riippuvainen tukihenkilöstä pysyäkseni raittiina.
Muistan hyvin käydessäni tapani mukaan kahvilla eräässä baarissa. Siellä ollessani muiden iloisten ihmisten parissa, kuunnellessani mukaansa tempaavaa kaunista musiikkia, alkoi todellisuudentajuni hämärtyä sillä mielessäni aloin samaistumaan seuran iloiseen ilmapiiriin, sekä siihen iloon kuuluvaan kaljanjuontiin.
Koin onnellisuutta, sillä alkoi mieltäni painavat murheet häviämään tässä seurassa ja mielentilassani. Onneksi katkesi huuruiset tunteeni, mutta ainoastaan siksi koska olin autolla liikkeellä. Auton ansiosta varmasti en päätynyt juomaan sillä mielentilani alkoi olemaan otollinen pariin kaljaan, jonka makua aloin tuntemaan riittävästi suussani. Nämä tuntemukset taaskin osoittaa vahvasti kuinka olen pelottavan heikoilla tämän kaltaisissa paikoissa.
Ymmärrän osittaisen syynkin tähän kaljanjuonnin himoon, voittaisinhan arkuuteni lähestyä toista sukupuolta tämän ansiosta. Minulla on tosiaan lujasti töitä oman kaipuuni toiseen sukupuoleen oikeaksi rakentamiseksi, etten tarvitsisi viinan voimaa sitä kohdatessani. Uskoakseni olen vieläkin liian herkkä tavatakseni vastakkaisen sukupuolen liian läheisesti, saattaisin rakastua oitis.
Olen alkoholistina äärimmäisyys ihminen otan kaiken turhan vakavasti, etenkin tunteella en järjellä, siksi olen huomannut olevani ”ammattirakastuja” ja tähän tietooni perustuen oma toimintani siellä naismaailmassa on oltava äärimmäisen varovaista. Ettei pääsisi tapahtumaan samoin mitä tähänkin asti on käynyt nimittäin epäonnistuneiden suhteiden myötä. Suhteiden jotka rakentui liian nopeasti, vain sen hetkisen mielentilan mukaan. Minun olisi luotava tarkkailijan roolia näihin kohtaamisiin.