Olisi ollut erittäin järkevää lopettaa juominen siihen ensimmäiseen kertaan kun havaitsi alkoholin vahingollisuuden eikä kokea jatkuvaa tuskaa ja ahdistusta, sekä menettää kaikkea. Mutta minun oli, kuten monien kaltaisteni näin vain on tapahduttava mentävä tarpeeksi syvälle henkiseen ahdinkoon. Niin syvälle, että tuntee sisäisen hädän ja ahdistuksen voimasta olevansa tulessa vapisevan ja hikoilevan omaa avuttomuutta. Voin vakuuttaa on niitäkin harvoja yksilöitä jotka ovat pystyneet aikaisessa vaiheessa lopettamaan juomisensa ja aloittamaan raitistumisen riemun heidän ei tarvinnut kokea jopa vuosikymmenien juomisen ”helvettiä”. Minun ahdinkoani lisäsi juomisesta aiheutuneet huonot seuraamukset, näidenkään jälkeen en ymmärtänyt tarvitsevani apua. En koskaan käsittänyt kaaoksen keskelläkään etten yksin koskaan tulisi voittamaan alkoholin tuhoa sisälläni enkä saavuttamaan uudenlaista elämää johon ei alkoholi sisälly.
Pystyäkseni ottamaan avun vastaan, sekä luomaan raittiudelleni vakaan pohjan oli minun hyväksyttävä olevani alkoholisti ja lisäksi tämä pystyttävä myöntämään muillekin. Ymmärrän tietysti tänään, ettei suinkaan ole ihmisen heikkoutta myöntäessään olevansa alkoholisti, vaan osoittavansa suurta rohkeutta tehdessään näin. Myös tämä rohkeus on oleva pelastus. Kuitenkaan ensimmäisen ”minä olen alkoholisti” lauseen sanominen ei ollut helppoa, vaan yhtä myrkkyä. Tästä lausumastani sanasta ”olen alkoholisti” tuli minun elämäni raunioihin se perusta jolle pystyin rakentamaan uuden elämän. Myöntäessäni epäonnistuneeni elämässäni saavutin hiukan nöyryyden siementä jota myöhemmin tulin tarvitsemaan runsaasti. Tämän nöyryyden oppiminen auttoi sisäisen tulen hiipumiseen, nöyryys syrjäytti epätyydyttävän elämäni. Nöyryyden avulla saavutin ihmissuhteisiin rakentavaa voimaa, ihmissuhteisiin jotka olin omalla itsekkäällä elämälläni tuhonnut totaalisesti.
Minun kurjuuteni alkoi antamaan periksi tutustuessani edes vähän itseeni, lisäksi opin tämän myötä omat virheeni tunnistamaan. Aloin helpommin suorittamaan päivittäisiä askareita hyväksymällä itseni, opin olemaan ihminen siinä kuin muutkin. Aloin myös saamaan oikeat mittasuhteet sen hetkiseen tilaani, sillä annoin materiaalille yhä vähemmän arvoa. Tämän arvon alentaminen ei mitenkään ollut helppoa, koska jatkuvasti vaatimukset sisältäni pyrki purkautumaan tekoihin sekä ajatuksiin niistä. Opettelin väkisin tyytyväisyyttä elämääni, sillä olihan tilani paljon parempi, kuin aiemmin juodessa. Uskon totuuteen, että juomisen myötä asiani menevät aina vain huonommaksi mitä ne ovat tällä hetkellä.
