Olen laiskuuden lumoissa tehnyt itselleni kysymyksiä miksi hakeudun kaltaisteni seuraan apua hakemaan raunioina olevaan elämääni. Laiskuuteni saattaisi olla este avun hakemiseen kuten niin usein on tapahtunut. Tähän omaan kysymykseen olen pyrkinyt vastaamaan erilaisilla käsityksillä asiasta.
- Minä tiedostan selvästi oman juomiseni seuraamukset mihin tämä on johtanut. Siksi minulle alkoholistille raittius on ainoa mahdollinen tie elämään. Tämän raittiuden jatkuvuutta, sekä kehittymistä haen sieltä.
- Lisäksi lopetettuani juomisen alkoi pelot vaivaamaan, sekä valtavat henkiset tuska tilat.
- Yksi pelko, joka kohdallani vaivasi ylitse muiden oli yksinäisyyden pelko. Mutta astuessani kaltaisteni seuraan aloin tuntemaan kuuluvani jonnekin, minut hyväksyttiin juuri sellaisena kuin olin, enkä ollut tällöin yksin. Tämä oli ensimmäinen vahva osoitus kaltaisteni voimasta, sillä tämän pelon myöhäisemmät ilmenemiset ovat olleet varsin heikkoja.
Jatkaakseni, tiedän elämäni olevan sisälläni ja löytääkseni tämän, minun on opittava tuntemaan itseäni, vaikka vain vähän. On todella suurta elämisen taitoa tuntea itseään. Minun on opittava sysäämään laiskuus syrjään, jotta pystyisin tekemään rakentavia asioita kohdallani. Elämä on tekemistä! Näihin ajatuksiini haen tukea kaltaisteni seurasta.
Minun on opittava rakastamaan itseäni, että pystyisin myös muita ympärilläni rakastamaan. Minun on opittava tuntemaan itseni hyödyksi, jotta tuntisin eläväni. Minun on myös opittava tajuamaan, että olen tarpeellinen tämän maailman kokonaisuudessa, osana sitä. Myös näihin totuuksiin haen vahvistusta kaltaisteni seurasta.
Minulla kehittyi juodessani valtava määrä riippuvuussuhteita, mutta tänä päivänä yksi hyväksyttävä on kaltaisteni kaverit, tämä riippuvuus on ainoa pysyvä tie raittiuteen, sekä elämään.
