Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!

 Minulla alkoholistilla on vääjäämätön tarve raitistumiseni alkaessa, sitä voisi nimittää kuntoutumisen vietiksi. Ehkäpä pelkoni rapistuneesta fyysisestä tilastani saavuttaa tietouteni siinä määrin, että pakottaa johdonmukaiseen liikuntaan. Myös rauhattomuuteni sisäisesti ajaa pakonomaisesti kuntopolulle. Myös voimattomuuteni viihtyä kotona vaimoni sekä lasteni seurassa ajoi kuntopolulle. Tietysti saavutan tervehtymiselleni alkoholismista paremmat lähtökohdat, kun minulla on hyvät fyysiset, sekä henkiset voimavarat.

 Mutta minä alkoholistina pakotan oman elimistöni tekemään niitä urheilumuotoja, joita sen luonnollinen ominaisuus lajia kohtaan vastustaa. Sekä yleensä harrastan pakonomaisesti itse määräämiäni aikoja, enkä kuuntele oman elimistöni signaaleja. Kun juoksen, asetan itselleni uusia tavoitteita. Haluan rikkoa ennätykseni uudelleen ja uudelleen. Juoksen niin lujaa aivan kuin joku ajaisi takaa syödäkseen minut. Joskus primitiivisellä ajalla juostiin henkensä edestä, mutta ei minun sitä enää tarvitse tehdä. Opettelen vain liikkumaan silloin, kun oma kehoni sen mieltää. Alan harrastamaan leikkimielisesti liikuntaa, enkä sekuntikellon määräämään tahtiin.

Pystyn lopultakin saavuttamaan liikunnalleni asettamani todellisen tavoitteen, virkistävän vaikutuksen lisäksi mahdollisuuden kääntää selkäni maailman huolille keskittyessäni inhimillisiin perustekijöihin.