Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!

Tyrannia vastustamaan...

Jos perheeni haluaa vapautta, on heidän ehdottomasti vastustettava tyrannia. Tämä vastustaminen seuraa ennemmin tai myöhemmin. Viimeistään silloin kun lapset ovat kasvaneet isoimmiksi ja vahvemmiksi.

Elin lapsuudessa Isäni terrorin alla. Isäni alisti perhettämme kavalasti ja raukkamaisesti, Isäni ei ollut minulle eikä muille perheenjäsenille ”turva”, hän ei pystynyt antamaan minkäänlaista turvallisuuden tunneta, päinvastoin loi pelon ilmapiiriä alistamisen kavalilla keinoilla.

Minun elämä perustui (myös perheeni muiden kohtalo) kaiken kokevana pelkona, pelko on elämässäni suurin syy heikkoon kasvamiseen ”henkisesti” koulunkäynti oli rasittavaa pelkojen ahdistamana.
Isä alisti Äitiäni julmalla tavalla, antoi ymmärtää piilottelemalla tyynynsä alle isoja veitsiä sekä lihanuijia, että seuraukset olisivat pahoja, ellei ole nätisti ja myötäelä alkoholistin tahdon mukaisesti.

Äitini pelkäsi Isääni ja piilotteli aina kun Isä oli humalassa, komero oli Äidin piilopaikka, oli talven kylmät tai kesän kuumat ajat.
Sain minäkin osani jo nuorena lapsena Isän minuun kohdistuvista alistamisista, juoksin karkuun ja piilouduin Äidin tavoin, luin koululäksyjä puuliiterissä oli talvi tai kesäaika.

Kasvaessani ja vahvistuessani urheilun harrastamisen myötä aloin suojelemaan Äitiäni, valvoin lähes kaiket yöt seuratessani Isäni tekemisiä, ettei pääse vahingoittamaan Äitiäni. Tätä jatkui vuosikausia voi vain kuvitella mitä tämän kaltaisesta elämästä seuraa.

Näiden tapahtumien seurauksena Isäni ”kylvi” ikävystymisen, ahdistuksen, masennuksen ja pahan olon siemenen kaikkiin perheenjäseniin.
Kaiken lisäksi aloin vihaamaan Isää sekä häpeämään, en lausunut sanaa ”Isä” pitkälle aikuisuuteen asti. Kasvoin vihaan ja katkeruuteen sekä suureen häpeään kaikki tämä johti huonoon itsetuntoon.

Kerroin Äidille ”jätä” Isä olen kanssasi muutetaan pois, puhuin itkukurkussa usein tästä Äidilleni. Äitini vastasi ”ei Isää voi jättää, Isä tappaa itsensä, yrittäkää lapset elää niin ettette lyö Isää koskaan”. 
Sitten tuli ”pelätty” ja ”odotettu” päivä. Olin vahva nuorukainen ja tulin kotiin silloinkin harjoitussalilta, menin sisälle kuten muinakin päivinä. En nähnyt ketään sisälle astuessani oli hiljaista, astelin kohti omaa huonetta. Säikähdin suunnattomasti huomasin Isäni kuristavan kurkusta Äitiäni, Äidilläni ei ollut elonmerkkejä. Minun viha Isääni kohtaan, sekä halu suojella Äitiäni purkautui, löin Isää leukaan valtavalla voimalla, hän pyörtyi ja kaatui lattialle. Otin Äidin syliin kun hän alkoi virkoamaan tunsin helpottuneisuutta. Mutta mitä Äiti sanoi en ollut uskoa kuulevani Äidin sanomana, ”mitä Isälle sattui onko Isä vahingoittunut”? Huusin Äidille ”anna sen paskan olla, kuolkoot hyvä niin”.

Vapisin vihasta ja pelosta, pelosta mitä Isäni tekisi kun virkoaa.
Tuli seuraava aamu kun Isäni oli nukkunut humalansa ja minä olin lähdössä töihin kun huomasin Isäni istuvan sängyn reunalla ja hierovan leukaa. Isä kysyi mistä hänen leukansa on tullut erittäin kipeäksi? Vastasin että kaatuili humalassa monet kerrat, kaatumisista tullut.

Siitä ei koskaan enempää puhuttu, Isäni muuttui sinä päivänä Äitiäni kohtaan, alkoi kohtelemaan kunnioittavasti ja rakastavasti.
Isälleni suuri kunnioitus, hän ei jatkanut vihaa jotka on vienyt hautaan Isiä lapsia ja Äitejä vaan tyytyi kohtaloonsa järkevästi. Siitä päivästä juttelimme Isäni kanssa paljon kaikenlaisista asioista aloimme olemaan Isä ja poika, päivä oli ”huono” ja ”hyvä”.