Raittiuteni alkuvaiheissa kaltaisteni seurassa käyntini oli hyvin aktiivista ja tarpeellista. Tähän pakottavaan käyntiin (odotin niitä) oli merkittäviä syitä: Olen alkoholistina tuntenut yksinäisyyden pelkoja erittäin voimakkaana ja ahdistavana tunteena. Mutta poistuessani asioimaan päivittäisiä tarpeita milloin minnekin, oli kuin yksinäisyyden pelon ahdistus seuraisi menen minne vain. Ehkä tämä yksinäisyyden pelko osaltaan aiheutti sisäiseen tunteeseen tuskastumista ja ahdistusta muualla asioidessani, pankeissa, kaupoissa, virastoissa ym. koin myös kummallista häpeän sekaista pelkoa. Varmasti osaltaan menneisyyden teot juoma-aikanani painoivat myös paljon ajatuksissani. Koin itseni hyvin ahdistuneeksi, eristäydyin mieluummin neljän seinän sisälle, saavuttaen yksinäisyyden pelon vaivat.
Eristäytyneenä tunsin kuitenkin pakottavaa tarvetta puhua jollekin, halusin tulla ymmärretyksi tässä ihmeellisessä sairaudessani. Ymmärsin kuitenkin etten laajasti ja innokkaasti tästä saattanut kertoa, sekä avautua sivullisille jotka eivät ymmärtäneet tätä ihmeellistä tautia joka aiheutti suunnatonta ahdistusta. Koska näkemykseni mukaan saattaisin näillä pakottavilla purkauksilla haavoittaa lisää itseäni, kertoessani ymmärtämättömälle henkilölle. Yllätys, yllätys tässä valistuksen aikakautena ollaan saavutettu melko pitkälle ulottuva tiedostamisen taso myöskin tämän taudin ympäriltä laajoissakin kansalaisryhmittymissä. Joten ei käsittääkseni sellainen pinnallinen avautuminen ole vaaraksi, sillä varmasti tässäkin kytee sitä ennakkoluuloisuutta, kohdistuen juuri näiden sivullisten ymmärrykseen asiastamme, sekä sairaudestamme.
On toki vaikea elää näiden kasaantuneiden ahdistus tunteiden vallassa. Haluan toki lievittää tunteitani ja mahdollisesti päästä kokonaan irti näistä myrskyisistä ahdistuksen otteista. Näistä otteista ei pääse irti, kuin avautumalla kokonaan ja ainoastaan siellä missä sinua varmasti ymmärretään eli kaltaiseni luona. Siksi tämä vaatii itseltäni mielettömän monia kertoja näiden ymmärtävien kaverien luona, jotta saavuttaisin tyyneyden ja rauhan sekä pääsisin näistä ahdistuksen omaisista otteista eroon sielussani. En todellakaan käy pelkästään alkoholiin johtavan himon hillitsemiseksi, vaikka elämäni on ollut riippuvainen alkoholista. Juoma-aikanani tarttuvien vajavaisuuksien korjaantumista pyrin näillä kaverien tapaamisilla myös poistamaan.
Ahdistusta lisäsi ajatuksissani kaiken menetetyn ajattelu, itkin itseni itsesäälissä uneen yhä uudelleen ja uudelleen vuosien vieriessä. Unohdin itseni ja elämäni tarkoituksen, tärkeintä ei ole kuinka paljon elämässäni on päiviä….. vaan kuinka paljon päivissäni on elämää!
