Meitä ihmisiä on kovin erilaisia voimaamme alkoholiin nähden. Itse olen sairaan heikko, alkoholi on minua voimakkaampi. Siksi en myös kuvittele jonakin päivänä pystyväni kohtuulliseen alkoholin käyttöön. Minulla ei voi olla mitään varausta jos aion selvitä ongelmistani ja kyetä elämään alkoholismini kanssa. Luulottelu, että jonain päivänä alkoholi ei vaikuttaisi minuun turmiollisesti on kitkettävä mielestäni heti alkuun, sillä kerran alkoholisti on aina alkoholisti.
Olen kuullut ihmisen lujasta tahdosta olla juomatta, jonkun ulkoisen tärkeän asian takia. Voin vain kuvitella miten laadukasta raittiutta tämä pakosta raittiina olo on. Tätä pakkoraittiutta kuulemani ystävän kohdalla oli ollut kunnioittavat vuosikymmenet. Mutta saavuttaessaan päämäärän, jonka oli asettanut pakkojuomattomuudelle, siis asia jonka takia oli ollut juomatta, lakkasi olemasta. Hän antautui harhaluulon valtaan, että kykenisi hallitsemaan alkoholin pitkän raittiutensa jälkeen. Hän oli hetkessä samassa pisteessä, kuin vuosikymmenet taaksepäin alkaessaan silloin pakkoraittiuden.
Vaikka kuinka yritti kerätä voimavaransa lopettaakseen juomisen, ei onnistunut. Hänen kuvitelmansa pystyä juomaan muiden ihmisten tavoin pitkän itsekurin jälkeen petti pahoin. Hän kuoli hyvin pian kykenemättä alkamaan raittiutta uudestaan. Siis kerran alkoholisti, on aina alkoholisti.
