Olen ollut niitä ihmisiä, joka olen sairaudessani etsinyt tietoisesti muista ihmisistä heidän omaavia vikoja, tietysti oman näkemykseni perusteella. Kun keskustelin jonkun ihmisen kanssa, ei mennyt aikaakaan, kun huomasin inhoavani tätä. Jostain käsittämättömästä syystä kärsivällisyyteni ja suvaitsevaisuuteni vain loppui, enkä sietänyt häntä, en pitänyt myös hänen käyttäytymisestään keskustelun aikana.
Aloin tarkkaavaiseksi hänen kohdallaan löytääkseni lisää vikoja hänestä. Tämän seurauksena aloin jopa tuntemaan vihan tunteita häntä kohtaan. Sain vaivoin karistettua nämä tuskaiset ajatukset ja tunteet, etenkin vihan tunteet. Halveksuntani lisääntyi häntä kohtaan käsittämättömästä syystä, syystä mitä en täysin ymmärrä vieläkään.
Ehkä tärkein syy on ollut omassa suvaitsevaisuudessani, sillä en ole koskaan voinut avautua ihmisille, jotka ovat olleet minua viisaampia ja lukeneempia, sekä omanneet suuremman tiedon pohjan. Lisäksi olin kateellinen heitä kohtaan mitä he sitten edustivat. Alkaessani lisäämään kärsivällisyyttä ja ymmärtämään erilaisuuden rikkauden aloin kohtaamaan näitä ihmisiä avoimemmin keskusteluissamme.
Minun on tärkeätä muistaa toisesta ihmisestä. Vaikka hän ei mielestäni tiedä paljoa en saa pilkata ja nauraa hänelle edes omissa ”likaisissa” ajatuksissa, sillä hän myös tietää asioita mistä minä en tiedä puolestani yhtään mitään.
