Kun ajattelen omaa alkoholismiani, mikä tiettävästi on sairaus "tietysti on". Vaikka aikaisemmin olen katkerana sanonut olevani ylpeä ja kiitollinen tästä "taudista" saamieni arvojen rakentumisesta elämääni. Kuitenkin tarkemmin ajatellessani asiaa olisi aivan mieletöntä olla kiitollinen jostakin sairaudesta joka kuluttaa voimavarojani raastavalla tahdilla.
Romanttinen laulun sanoma, "etten päivääkään vaihtaisi pois" jne., omalta kohdaltani en pidä tätä sanomaa minään lujana vakaumuksena sillä minä vaihtaisin kaiken huonon kokemani mahdollisuuden ilmaannuttua. On otettava tähän tarkastelun kohteeksi juomiseni huonot puolet kohdistuen lähimmäisiini saisin tällä vaihtamisella mahdollisuuden poistaa heihin kohdistuvat väärät tekoni.
Tietysti sanomalla pyritään kertomaan, kuinka tämän tuskan kasvattamisen seurauksena on saavutettu määrätty henkinen kasvu, jota kenties ei muuten olisi saanut. Vaihtamiseni kautta minulla olisi aivan samaan kasvuun mahdollisuus, vain toisenlaisin kohtaloin.
Kyse on vakavasta taudista, joka kuluttaa voimiani koko elämäni ajan. Tämän hyväksyminen on vaatinut minulta suurta nöyryyttä, sillä minä kuulun niihin perusylpeisiin joiden ei kuuluisi saavuttaa tätä sairautta,saavuttaa omalla väärllä elään tavalla. Mutta kohdalleni kasaantuneiden huonojen kokemusten, sekä seuraamusten summa, lisättynä valtava sisäinen tuska on minut pakottanut polvilleen.
Saan olla kuitenkin kiitollinen, ettei minun ole tarvinnut juoda itseäni mielenvikaiseksi, eikä tämän seurauksena joutua hullujen huoneelle. Vaikka käsittääkseni tämä ei ole ollut kaukana.
Muistaessani tänään tuskien määrän pystyn olemaan kompastelematta maailmalla, olen sitten missä tahansa. Harhakuviin tilastani itselläni ei ole varaa.
