Minulle oli tapahduttava todella kielteisiä ja vahingollisia asioita, sekä tapahtumia ennen kuin aloin ymmärtämään alkoholin olevan näihin osallisena. On käsittämätöntä kuinka paljon täytyy tapahtua oman käsityksen heräämiseen omasta surkeasta tilasta. Saamme lukea lehdistä traagisia murhenäytelmiä alkoholistin (humalaisen) aiheuttamana, lehdet ovat näitä ”pullollaan”. Itsenikin oli menetettävä lähestulkoon kaikki olemassa oleva, ennen kuin havahduin. Mutta havahduin haparoiden, sillä ensimmäisen todellisen tilanteen ymmärtämisen jälkeen silti koettelin alkoholin tuomaa lohdutusta.
Olen, kuten monet muutkin kaltaiseni päässyt alkoholin määräävästä asemasta elämästäni, vain useiden ”retkahtamisieni” jälkeen. ”Retkahtaminen” tarkoittaa juomista, juomisen alkamista vaikka olin jo lopettanut tämän. Lankesin toistuvasti, mutta silti yritin sinnikkäästi ja periksi antamattomasti voittaa alkoholin voiman yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä tie kuluttaa voimia ja saattaa oman elämäni jatkuvaan vaaraan kaikesta mahdollisesta pahasta jota alkoholistille voi sattua.
Minulla raittiuteni alullepanemisen voimana ja innoittavana lähteenä oli ”pelko”, pelko menettää perheeni. Siis näin myöhemmin ajateltuna ei mikään paras mahdollinen ”syy” alkaa raittius. Ymmärrän ettei minulla ole muita syitä kuin oman itseni vuoksi, minun elämäni. Elämäni jota olen tietoisesti kuluttanut alkoholin voimalla, voimalla johon ei löydy vertailukohtaa. Vaikka minulla olisi syöpä, taistelisin oman elämäni puolesta, mutta alkoholistina (juovana) annan alkoholin voimalle itse vielä vauhtia kun en yritäkään taistella vastaan, vaan vauhditan tuhoani omalla leväperäisellä suhtautumisella viinaan ja sen käyttöön.
