Alkoholismi on sama, olkoon aikakausi mikä tahansa, tästä olemme lukeneet ja todenneet tälläkin sivustolla aikaisemmin. Myös suvun sisällä toistuva alkoholismi saattaa esiintyä täysin samanlaisena. Noin 60 vuotta sitten tästä 18.10.2014 päivästä laskien erään sen ajan alkoholisti oli oman raittiutensa alussa, sekä silloin Suomeen viriävän AA-kerho toiminnan erään ryhmän uranuurtajia. Haluan erään hänen (poistunut keskuudestamme) kirjoituksen julkaista tässä sellaisena, kuin tämä on silloin vuosikymmeniä sitten ollut sekä palvellut vielä kärsiviä alkoholisteja. Tästä kirjoituksesta tunnistamme, että tauti on varmasti sama, olkoon aikakausi mikä vain!
"Alku aina hankala, mutta lopussa kiitos seisoo", sanoo vanha sananlasku. Tämän me alkoholistit olemme oppineet tuntemaan. Kaltaisteni seurassa opimme muutamien sanojen ratkaisevan merkityksen omaan itseemme. Minulle näitä ovat agnostikko, nöyryys, usko, hyväksyminen, myönteisyys, päämäärä, jne.
Ottaessani ensiaskeleita kaltaisteni seuran tiellä, sekoitin alun ja lopun toisiinsa. En tiennyt, mistä päästä lähteä raitistumaan. Mieluummin lähdin lopusta kuin alusta, koska se oli olevinaan miellyttävämpää. En kuitenkaan pystynyt laittamaan pistettä perään ja aina oli palattava takaisin lähtökohtaan: ensimmäiseen askeleeseen. Tarvittiin noin viisi vuotta ongelmajuopon elämää, ennen kuin pystyin hyväksymään ensimmäisen askeleen merkityksen. Olin agnostikko, epäilijä.
Tingin viimeiseen asti. Jos yksi sadasta ehdotti, et ole alkoholisti, hyväksyin tämän. Nuo muut yhdeksänkymmentäyhdeksän olivat kaistapäitä, hulluja, jotka punoivat juonia pääni menoksi. Olihan joukossa sentään yksi viisas!
Tietysti halusin itselleni hyvää, halusin raittiutta, mutta todellisuudessa petin itseäni, pakenin alkuperäistä omaa minääni. En halunnut titteliä: alkoholisti. Minussa tuli esiin tuo alkoholistille ominainen piirre, kaksitahoisuus. Halusin juoda ja hyväksyin viinan pätevänä yleislääkkeenä ja elämän eliksiirinä, mutta kuitenkin vihasin sitä.
Kaltaisteni sanastosta putkahti esiin sanat: vilpitön halu, nöyryys. Näitä koetin sovelluttaa omaan itseeni. Myös ajatus: oman itseni takia.
Eletty alkoholistin elämä, jonka havaintovälineenä oli viinalasi, pystyin tekemään oikean taudin määrityksen itsestäni. Minä, herra ja hidalgo, luomakunnan kruunu, miehinen mies, joina itseäni pidin, oli voitettu. Tuo viina, joka lasissa oli kemialliselta koostumukseltaan vain hiukan vettä, happea, ja alkoholia, pani tuon miehisen miehen polvilleen, orjaksi. Tupakkamiehenä voin myös tälläkin linjalla havainnollistaa oman voimattomuuteni.
Mitä minun on ajatteleminen itsestäni? Kuinka korkealle arvostan oman voimani? Kuinka paljon pystyn kerskumaan omista ansioistani voidakseni sanoa, olen raitis. Vilpitön halu, avain kaltaisteni seuraan, siinä ainoa ansioni, jonka pystyn lukemaan omasta itsestäni lähteväksi.
Ohjelman voisin tulkita myös kahdella sanalla: kielteisyydestä myönteisyyteen. Myönteisyys auttaa minua hyväksymään nöyryyden avulla sanan voimattomuus. Tämä voimattomuus on taannut minulle pysyvän jäsenyyden kaltaisteni seuraan. Voimattomuus on tärkein tuntemani sana ensimmäisessä askeleessa ja se on auttanut minua hyväksymään toisen askeleen ehdottaman itseäni korkeamman voiman. Eikä tämä voima ole minulle enää pelkkä käsite. Itse en ole korkeampi voima, mutta tämä voima löytyy minusta. SE asuu ja vaikuttaa tänä päivänä minussa, ei kuolleena, utopistisena, vaan elävänä voimana.
Paljon kuulee kaltaisteni keskuudessa arvosteltavan eri askeleiden tärkeyttä. Itse tunnen tuon ensimmäisen askeleen parhaimpana, koska se oikein itseeni sovellettuna auttaa hyväksymään varsinaisen parantavan ohjelman. Mitä paremmin tunnen itseni ja voimattomuuteni, sitä paremmat mahdollisuudet minulla on mennä eteenpäin ja hyväksyä toinenkin askel.
Myönteisyys auttaa minua hyväksymään terveeltä pohjalta sanan "epäilijä". Tämä epäilijä minussa on auttanut perinpohjaisuuteen.
Vasta-alkajana hyväksyin kaikki päätä pahkaa, eikä ihmekään, olinhan juuri äsken ottanut hirttosilmukan kaulastani, joten kaltaisteni tarjoama ohjelma oli jotakin sanoin kuvaamattoman ihmeellistä. Olin valmis evankelista. Myöhemmin tuo agnostikko heräsi minussa. Oli vedettävä sanat takaisin, olisin muka kerta heitolla raitis.
Löin päätä seinään yrittämällä ammattilaisena raitistaa kaikki alkoholistit. Unohdin tärkeimmän, löin itseni laimin. Jälleen oli palattava alkuperäiseen omaan minääni. Paljastui totuus, oman itseni takia. Omistin oman elämänfilosofiani, löysin oman tieni, oman päämääräni. Olen yksi miljoonista, olen lopultakin pieni tekijä maailmankaikkeudessa. En pysty olemaan maailmanparantaja. Jäljelle jää vain pieni tehtävä, jonka pystyn läpi viemään. Se on: oman itseni raitistaminen
Meillä on iskulause: elä ja anna elää. Juovana alkoholistina, valtavien itsesyytösten vallassa, tunsin itseni sarvipäänä kehnona, ja esim. vaimoni sitä vastoin oli enkeli siipien kanssa. Myöhemmin tämä käsityskanta sai terveemmän pohjan. Jos välttämättä haluan löytää toisesta ihmisestä huonoja puolia, löydän niitä varmasti ja näin ne hyvätkin ominaisuudet peittyvät kielteisyyden esiripun taakse. Palkkioksi tästä saan sisimpääni katkeruuden siemenen, olen itsekeskeinen, omahyväinen lurjus.
Ne monet takapotkut, joita olen itse itselleni aiheuttanut, ovat karaisseet kaltaisteni tiellä. Ei kaltaisteni seura ole paratiisia varten, vaan se kasvattaa kohtaamaan tyynesti, sekä ilot, että vastoinkäymiset. Kaiken mitä arki eteemme tuo.
Juovana alkoholistina elin paratiisissa ja kukkaterhoissa ja heitin vastenmieliset asiat taakse. Oli helppo sanoa, manjaana, kyllä huomenna asiat järjestyy.
Alkoholistina olen lyhytjännitteinen, siksi minulle ehdotetaan 24-tunnin ohjelmaa. On olemassa kaksi vaarallista päivää viikossa, joihin aina kompastuin. Ne ovat eilinen ja huominen. Jos teen tänään virheitä, ehkä voin ne vielä samana päivänä korjata, pystyn ne ainakin sellaisinaan hyväksymään ja mikä parhainta, raittius on ainakin säilynyt, siitä jos mistään voin olla kiitollinen.
En liioin voi rakentaa raittiutta vaikka tänään olenkin raitis, että olisin sitä huomenna. Huominen päivä tulee, tahdoin tai en, aivan samanlaisena kuin tämäkin päivä, siksi on eväät oltava entisenkaltaiset. Pystyn elämään vain menevässä hetkessä, otan siitä irti, mitä saan. Eilinen on mennyt, huomista ei vielä ole tullut, kenties sitä ei koskaan tulekaan."
