Raittiuteni alussa, kun olin saavuttanut ymmärryksen olevani alkoholisti ja alkaessani toimimaan saavuttaakseni raittiutta. Minä tunsin olevani olosuhteiden vanki, lisäksi mieleni oli kieroutunut ja osittain varmasti lamaantunutkin. Myös rutiininomainen elämäni kahlitsi minua, sekä aiheutti mitä raskainta masentumista. Vaikka tarkoituksenani olikin elää vain sitä hetkeä, en saisi unohtaa toivoa. Voin alkaa elämäni aamuisin tulevaisuuteeni suhtautumalla toiveikkaasti ja myönteisesti. Uskon tällä suhtautumistavalla olevan siunausta, sillä varmasti saavutan oleville hetkille enemmän tarkoitusta.
Minun toivoni tai voisi ilmeisesti vaihtoehtoisesti sanoa itseluottamus, sillä nämä mielestäni kulkee käsi kädessä. Näin ymmärrän paremmin toivon merkityksen elämässäni, kun ymmärrän aiemmilta itsetutkiskelun matkoilta itseluottamuksen merkityksen elämässäni. Tätä toivoa tarvitsen vahvistamaan uskoa kykyyni parantamaan vallitsevan elämänlaatuni, joka juomiseni jäljiltä onkin raunioina, niin henkisesti kuin aineellisesti. Tietysti edetessäni asioissa ja näiden molempien toivon ja itseluottamuksen tullessa tarkastelun kohteeksi, mitä edelläkin olen näistä kuvannut. Voisin erottaa näistä myös henkisten, sekä tekemisen arvojen perusteella, sillä mielestäni toivo elää sisälläni ja on etupäässä tällöin henkisiä arvoja, taas itseluottamusta en saavuta muuten kuin tekemällä asioita ja myös onnistumalla niissä.
Yksinkertaisesti halutessani korjata oman rauniokasani uudelleen en missään vaiheessa saa heittää toivoani, sillä mikään ei kuitenkaan ole toivotonta kohdallani. Alkaessani tekemään kaikkea uutta ja näiden myötä kokemaan tyydytyksen tunnetta ilman pelkoja, sillä toivon tieltä väistyy epätyydyttävä elämäni määrätietoisesti ponnistellessani kohti menestystä.
Tämän uuden toivon ansiosta pystyn menestymisestä rikastumaan ilman, että kantaisin ainaisia pelkoja kohdatessani niitä.
