Olin kauan, kauan sitten oman henkisen tilan luhistumisen seurauksena valtavan tuskan ahdistuksessa, suunnittelin lopullista ja ajattelin ainoaksi vaihtoehdoksi itsemurhaa. Olin fyysisesti väsyksissä nukkumiseni oli kokonaisen kuukauden aikana äärettömän minimaalista, siksi huuruisissa ajatuksissani suunnittelin ainoastaan hiukan nukkuvani, lepääväni kuolleena voimistuen uudelleen nousuun.
Sittemmin olen ajatellut sitä vääryyttä mitä olisin saattanut itsemurhassa itselleni, sekä elämälleni tehdä. Katsoinkin kuinka olisin tehnyt suuren varkauden ihmiselämälle, sille jolta olin elämän hengen lahjaksi saanut. Luulotteluni, ettei minulla olisi ollut mitään paikkaa elämässä, oli suurta hulluutta. Käsitin palvelevani itsestään elämää, kun olin olemassa. Minua hillitsi ajatuksissani hyvien tulevien töiden merkitystä elämääni, halusin löytää vielä kärsivän ja pyrkiä auttamaan häntä, näin saavutin ajatuksissani voiman elää.
Kuolema oli minulle pimeä toive, suuri myrskyisä haave lohdutukseen, mutta se olisi ollut kaiken loppu.
