Usko ja uskonto 

Ymmärrän, että usko ja uskonto on kaksi eri asiaa (toimintaa). ”Uskonto on uskoa yliluonnolliseen". Yliluonnollinen voi olla uskoa jumalaan/jumaliin, henkiin, haltioihin, tuonpuoleisuuteen, ylipäätään johonkin näkymättömään todellisuuteen. Omalla kohdallani olen pitänyt uskon asian kohdaltani olevan itsestään selvä, koska olin jo lapsena Äitini opastuksella saanut opittua iltarukouksen, jota mielelläni vaalin iltaisin pitkälle aikuisikään asti, olettamukseni hyvästä uskosta, johtui juuri tämän iltarukouksen osaamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uskon kautta ihmiselle avautuu uusi näkökyky elämään. Uskon kautta ihminen pystyy arvioimaan, mikä on terveellistä ja hyvää hengellistä opetusta omalle kohdalleen.

 Omien huonojen hetkien rukoukset olivat anomista parempaan, sekä muutosta huonoihin asioihin. Siksi tämä suhde uskoon ei ollut kohdallani oikeilla raiteilla. Mielestäni uskon puute vaikutti moniin retkahtamisiin, en saanut raittiuteeni pysyvyyttä. Olen joutunut miettimään paljon omaa suhtautumista uskoon ja omaan korkeimpaan voimaani nähden sillä olen onnekseni pystynyt osoittamaan rukouksessani kiitosta menneen päivän hyville tapahtumille, sekä etenkin osoittanut kiitosta raittiista päivästä.

 Uskon löytäneeni sen rakastavan korkeimman voiman usein oletin korkeimman voimani olevan tuomitseva. Olen pyrkinyt kaikilta osin jättämään havaitut tai ei havaitut vikani korkeimman voimani rakentavaan huomaan. Totta kai se vaatii tekoja minultakin, ei tapahdu mitään ellen itse anna itseäni parantaa yrittämäni teot antaa siihen mahdollisuuden, usko ilman tekoja ei ole mitään. Sillä totta tosiaan haluan luopua alkoholisoituneesta elämän tavastani.