Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!

Tiedänkö? hengellinen herääminen

 Kun sain raittiudelleni jatkuvuutta kuulin usein kaltaisteni keskusteluissa viittauksia hengellisen heräämisen ympäriltä. Tämä yksinkertaisesti alkuaikoina mykisti itseni, koska en käsittänyt asiaa lainkaan. Kuitenkin annoin ystävieni ymmärtää, että tiedän hengellisen heräämisen merkityksen, niin ei kuitenkaan ollut. Näin tutustuin moniin muihinkin asioihin, peitellen omaa ymmärtämättömyyttä. Tietysti raittiuteni ja henkisen kasvun myötä, sekä suuresta halusta tutustua asioihin joita en ymmärtänyt, aloin etsiä totuutta. Totuuden löytämiseen on ollut suureksi avuksi kuuntelemisen lahja. Tämä lahja oli itselläni kadoksissa juoma-aikana, sillä halusin aina alistaa kaiken omaan tahtooni.

 "Hengellinen herääminen" lause on minua puhuttanut paljon. Itse olen miettinyt, onko minulla vähääkään tätä ja mitä se olisi kohdallani? Uskon olevani oikealla tiellä ja omaavani hengellistä heräämistä niin paljon, että voin tiedon avulla kasvattaa sitä lisää.

 Sillä jos olen avonainen ulospäin, olen rehellinen itselleni, ja ymmärrän, että elämä on sisälläni. Elämä joka haluaa tulla ulos, purkautua elämään,, Siksi tapahtumaa on minun autettava poistamalla estoja; pelkoja, kateutta, vihaa ym. jotka ovat suuria esteitä elämäni valon tiellä. Saavuttamalla tyyneyttä, sekä sisäistä rauhaa avaamalla itseni ulospäin saavutan myös tätä nk. hengellistä heräämistä.

 Ymmärtääkseni hengellinen herääminen on opittua oikeata elämän tapaa, joka on saavuttanut itsessäni jonkin asteisen vakiintumisen. Tietämykseni, sekä oppini omasta itsestäni on, (ellei minulla ole kykyä kuunnella muita) varmasti hengellisestä heräämisestä kaukana.

Sillä uskoakseni tie parantumiselle alkaa kuuntelun vaikeasta, mutta arvokkaasta taidosta.