Minun alkoholistina olisi tärkeää ymmärtää oma valinnan vapaus elämässäni, myös omissa ajatuksissa. Ajatusteni vapautta valinnoissani on pidettävä todella ainutlaatuisena asiana. Olenhan alkoholistina aina hyväksynyt tai joutunut hyväksymään tarjottavan mahdollisuuden elämässäni. En ole pystynyt vaikuttamaan vaihtoehtoisesti, koska minulla ei ole ollut kiinnostusta omaan elämääni. Mutta raittiutta jatkaessani huomaan tulevan tarpeen sisälläni, sillä en enää hyväksy elämääni noin vain, minä tämä minulle tarjotaan olen alkanut voimakkaasti ottamaan osaa ongelmieni ratkaisuissa kohdatessani näitä. On hyvin tärkeää huomata ja ymmärtää oman elämän valintojen tärkeys, sillä näiden seurauksena saavutan todellista nautintoa ja onnen täyttymystä, saan elämästäni irti kaiken mahdollisen joista aiemmin pystyin vain haaveilemaan. Oikeilla valinnoilla sisäinen rauha syrjäyttää ahdistuksen, luopumalla aiemmista huonoista päätöksistä pystyn elämään rauhassa itseni kanssa.
Näiden valintojeni kautta myös parannan omaa itsekunnioitukseni perustaa. Olenhan aivan raittiuteni alussa valinnut vaihtoehdon, jonka seurauksena uhrasin alkoholin, ettei tämä tuhoaisi minua. Kuitenkin kasvaessa raittiuteni seurauksena aloin ymmärtämään lisää valintojen merkitystä, sekä uhrauksia raittiuteni varmistamiseksi. Minun oli luovuttava tekopyhyydestä, itsesäälistä, suuttumisesta. Näihin minulla ei ollut oikeutta, siksi niistä oli päästävä eroon. Kaiken arvovallan, sekä aineellisen mielipuolisesta tavoittelusta oli myös pystyttävä luopumaan.
Näiden valintojen seurauksena pystyin ottamaan vastuun omasta huonosta tilastani. Alan tietoisesti ymmärtämään oman valintani vapauden merkityksen, sillä tällä mahdollisuudella, joko elän tai kuolen ennenaikaisesti.