Minua vaivasi erittäin pitkään sanomattomuus, en kertonut todellisia tuntojani, en ollut kylliksi nöyrä, pelottomuudesta ja rehellisyydestä puhumatta. Jos olin sairaala hoidossa alkoholismistani, en antanut siellä oleville hoitajille mahdollisuutta auttaa itseäni, koska todellinen avautuminen itseltäni puuttui. On erittäin vaikeaa puhua omista salaisista asioista, mutta ollessani rehellinen jollekin, on minulla mahdollisuus elää kauan onnellisena.
Kautta aikojen on ripittäytyminen ollut eri uskontojen vanha hyväksi koettu tapa. Niin minunkin on tämä oma ripittäytyminen tehtävä jollekin, papille, psykologille, ystävälleni, tehdessäni näin saan todellisen sisäisen rauhan. Minä uskon, ellen pysty omia havaittujani virheellisyyksiä eli vikojani täysin rehellisesti kertomaan jollekulle lähimmäiselleni, en pysty raittiuttani kasvattamaan, sekä pitämään lopullisesti. Nöyrtyessäni tähän tapahtumaan, poistuu lopullinen yksinäisyyden tunne, johon olen joutunut eristäytymään juomiseni seurauksilta.
Minun juomiseni riistäytyi mielettömäksi, jonka seurauksena ihmiset vetäytyivät seurastani, enkä tämän jälkeen tuntenut kuuluvani mihinkään. En pystynyt lähestymään ujouteni vuoksi ihmisiä saadakseni ystäviä, tämäkin lisäsi haluani tukeutua alkoholiin.
Paljastaessani itseni ja pahimmatkin ongelmat jotka ovat todellisena vaivana sisälläni jollekin toiselle henkilölle, saavutan täydellisen vapauden tunteen johon liittyy yksinäisyyden katoaminen. Alan taas kerran tuntemaan kuuluvani jonnekin, pystyn ottamaan vastaan anteeksiannon ja myöskin tätä antamaan.
