Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!

Useimmin mietiskely ja ajatukseni urautuivat omien virheide puntarointiin ja kuinka näiden kanssa pystyisin elämään. Yleensä ajatuksissa pyrin etsimään juuri tähän asiaan vastauksia.

 Aika ajoin on hyväksi miettiä kaikenlaista vierastakin mihin yleensä on pystynyt. Sillä ajatuksemme saattaa asettua määrätylle rutiininomaiselle tasolle. Pystyäksemme muuttamaan ajatusmaailmamme tasoa on pyrittävä liikehdintään myös fyysisesti ja alettava rohkeasti tapaamaan ihmisiä ympärillämme joita olemme taitavasti osanneet väistellä.

 Itse ymmärsin oman hyvän ystävän lisäksi tarvitsevani henkisen kehityksen kasvulle olennaisen tärkeäksi nämä ympärilläni ilmentyvät uudet kontaktit. Kaikkien näiden tapaamisten sekä kaltaisiani tavatessa ja heidän seurassa saavutetun hengenelämän kasvun seurauksena pystyin elämään omien virheellisyyksieni kanssa.

 Mutta miettiessäni uusia asioita sisälläni tarrauduin asiaan mikä on aina ollut itselleni suuri kysymysmerkki, nimittäin niihin voimiin jotka vaikuttivat minussa ollessani alkoholisoituneimmassa tilassa. Ne olivat voimia joista en ole ollut koskaan tietoinen. Niiden voimasta omat vaikuttimeni asioista eivät olleet niitä mitä niiden kuvittelin olevan. Myös nämä voimat ohjasivat käyttäytymistäni. Kuitenkin minulle riittää useimpien virheellisyyksien paljastuminen itsessäni eikä näin ollen ole syytä liialliseen keskittymiseen menneiden virheiden analysointiin.

Minulle on riittänyt ennemmin menneiden kärsimysten antamat opetukset joiden tiedostamana olen päässyt tämän päivän hyviin tapahtumiin osalliseksi.