Tutustu artikkeleihin, paremman elämän puolesta!

Tyytymättömyys on uuden alku!

Kaipuuta ahdistusta surua

 Oikein tarkastellessani särkyneitä ihmissuhteita, vain kasvattaakseni itseäni uudeksi ja terveemmäksi tällä ihmissuhde alueella, enkä katuakseni, sekä pyöriskellen itsesäälissä. Tehdessäni estottomasti ja rehellisesti itsetutkiskelua, myöskään omia tekoja vähättelemättä, vain näin tehdessäni löydän uuden elämän tavan oppimiseen tarvittavia suuntaviittoja. Tällaisten tarkastelujen ollessa kyseessä, perustuukin sen täysipainoinen hyväksi käyttö jatkoa ajatellen, perusteelliseen sekä tinkimättömään rehellisyyteen. Tietenkin ollessa kahdesta ihmisestä kyse, sekä heidän välisestä suhteesta virheiden tekijän etsiminen ei ole yksiselitteinen asia. Varmasti molemmista löytyy sanomista suhteen rikkoutumiseen. Mutta omalta kohdaltani voin ainoastaan arvioida tekemäni virheet, jotka mielestäni olivat keskeisimmät suhteen rikkoutumiseen. Olinhan pelkästään juonut yli kohtuuden, sekä näiden seurauksena persoonani muuttuminen olikin suurelta osin merkittävä tekijä suhteemme katkeamiseen.

 En osannut olla aviomies, niin rakkaudessa, kuin kodin hoidon puolella. Muistan muutamia harvoja kertoja ottaessani osaa näihin perusasioihin, viihdyin mieluummin muualla. Kärsin aina omasta syystäni luottamuksen pulaa. Eikä sitä korjata jatkuvien kännien seurauksena, erohan siitä yleensä seuraa. En ole kumppanille katkera, vaan ristin käteni kiitokseksi, että hänellä oli voimaa ja rohkeutta erota minusta. Säästyipä hän, sekä omat läheiseni lisääntyviltä juomisen aiheuttamilta tuskilta. Sillä myöhemmät tapahtumat elämässäni osoittivat, ettei muutosta olisi mahdollisesti ollut näkyvissä kohdaltani vuosiin. Erotessamme alkoi omat kuvitelmani saavuttaa joskus heidät takaisin, aivan kuin eromme olisi osa jotain palapeliä mihin minäkin kuuluisin myöhemmässä vaiheessa. Kuten seuraava lyhyt tarina asian kohdaltani selvästi kertoo.

 Vaivuin autuaaseen pelastavaan uneen omien tuskaisten ajatusteni saattelemana, kyynelien valuessa poskilleni. Mietteeni siivittyi kauas taaksepäin elämässäni, sen mitä olin menettänyt, painoi suunnattomasti mieltäni. En pystynyt luopumaan ajatuksistani, kuinka joskus voisin saada kaiken menetetyn takaisin, kunhan saan asiani kuntoon. Mutta tämä olikin sairaudessani sitä suurta illuusiota, jota itsesäälissäni viljelin suunnattomasti. Vuodet vierivät näissä samoissa huuruisissa ajatuksissani, samoin itkin itseni raukeaan uneen yhä useammin. Kuvittelin aina rakastavani heitä, jotka olin menettänyt, todellisuudessa en ollut kasvanut, vaan päinvastoin olin ajautunut ajassani yhä syvemmälle kurjuuteen ja sielulliseen vajavuuteen, mitä rakkautta minulla olisi voinut olla.

 Elin haavemaailmoissa kuten edellä kirjoittamani toteaa. Mutta joskus on hyväksi lähimmäisen viisaat sanat, kuten kerran istuessani tutuksi tulleessa kaljabaarissa. Saapui luokseni vanhempi sukulaismies, hänelle kerroin katkeruuteni kauan sitten rikkoutuneesta avioliitostamme. Myös typeryyttäni muistutin, ettei puolisolla ollut väliä vaan lapseni kun olin menettänyt. En kehdannut sanoa kaipaavani puolisoani, vaan käytin lastani tukipuuna tähän puolison kaipuuseen. Sitten ystäväni sanoi merkitykselliset sanat; älä luule, että maailmasta rakkaus on loppunut; ei lopu se vain muuttaa joskus kohdetta. Kaljahuurussa yritin sulatella lausetta. Mutta hän jatkoi, tämän lausui tuntemamme Ernest Hemingvei. Silloin vasta sytyin ja ymmärsin, olihan tämän oivalluksen kirjoittanut kunnioittamani kirjailija.

 Tämä oli suuri alku unohtamisen armoitetulle tapahtumalle, koskien ylenpalttista kaipuutani menetettyihin rakkaimpiini. Aloin kasvattamaan oikeanlaista kohtaamista lapseeni, joka aikaa myöten kasvatti hedelmää suuren suruni tilalle.

Vääränlainen tehostettu kaipuu lietsoi itsesääliä voimakkaimmillaan siinä määrin, että oli suurimpia juottajia kohdallani.